Lihaton lokakuu

Mä en oo itse ostanut lihaa kaupasta kotiin pitkään aikaan.

Aluks luin jostain et punanen liha sulautuu kropaan hitaasti. En nyt keksi tolle parempaa sanaa, mutta tiedättehän, punasen lihan matka alusta loppuun on hidasta, okei?
Tää oli sitä aikaa kun taas kerran päätin aloittaa treenaamisen, ja samalla päätin et punanen liha menee mun jääkaapista karenssiin niin ehkä mun kroppa vois sit vähän paremmin myös.

Välttelin siis ensin punasta lihaa, kotona ja koulussa.
Kotona tein ruokaa kanasta ja (pakaste)kalasta ja sit opettelin käyttämään soijarouhetta. Koulussa oli helppoa valita aina kasvisvaihtoehto.
Hiljalleen koitin vähentää myös kanan syömistä, mikä ei sit ollukkaan yhtään niin helppoa. Rakastan kanasalaattia ja ylipäätäntä useita kanaruokia. Opettelin (ja opettelen edelleen) korvaamaan lihatuotteita muilla "vastaavilla" kasvistuotteilla, ja ei se oikeastaan niin vaikeaa ole ollut.

Soijarouheen olen oppinut maustamaan hyväksi vasta ihan hetki sitten, linssit ja pavut menee ja tofu on jees. Kasvispihvejä ja pullia on ostettu jonkunverran valmiina ja jotain kämäisiä kotitekoisin yrityksiä on myös ollut matkassa.

Ajattelin et jes, nyt oon astetta parempi ihminen.
Kunnes.
Katsoin Netflix:istä dokumentin (kyllä, dokkarin) Cowspiray.

Se, että jättää lihan pois ruokavaliosta on ihan huikeeta, mutta että mitä kaikkea muuta siitä voisi vielä jättää pois.
Olisi suositeltavaa jättää pois.
Wow.

Oon ihan vasta korvannut maitoa kauramaidolla, mikä ei ihan mun top5 listalle päässyt, mutta haluan kokeilla riisimaitoa ja mantelimaitoa ja mitä näitä vastaavia nyt on.
Myös perus 2dl arkijogurtit olen vaihtanut AlproSoya versioon, mikä on oikeesti ihan huikeen hyvää! Koostumus oli aluks aika hassu, mutta siihen tottui ja oon aivan in love tohon ko. jogurttiin!
Nyt ensimmäisiä kertoja olen ruokakerman vaihtanut kaurapohjaiseen versioon ja ensimmäisen levitteen leivälle ostin kans joltain vege merkiltä, joka ei ole maitopohjainen.

Nää on tämmösiä pieniä muutoksia, mutta oon niin ylpee itestäni.
Mun tavotteena ei ole olla vegaani tai muuta tällaista. Mutta eettisistä syistä plus tiedän pärjääväni ilman lihaa, niin minusta tuntuu paremmalta syödä ruokaa kun tiedän ettei lautasellani ole eläintä.

Kananmunasta en tosissaan hetkessä ole luopumassa ja hunaja pysyy myös valikoimassa.
Ja jos mulla tekee mieli sitä kanasalaattia, niin sit syön sen.
Ei tämä elämää vakavempaa ole.

Myöskään mummolassa en nirsoile.
Enkä vanhempieni luona kotona.
Enkä sukulaisten luona.
Mutta jos silleen suvaitsevasti pystyn, niin valitsen sen lihattoman version.

Silti edelleen mummin valmistama lihamureke on parasta, ja äidin tekemä kanariisipata asia on 5/5.
Syön mikä hyvältä tuntuu, ja toivottavasti tämä herätti teissäkin jotain ajatuksia.

Dokkarista en aijo sen enempää paasata tai kertoa mielipiteitä, mutta jos te soisitte sille elämästänne n.1.5h (muistaakseni) niin olen kiitollinen.

Ei pidä olla niin kapeakatseinen.
Kasvisyönti, sekasyönti mikä ikinä ei koskaan ole niin yksipiippuinen juttu.
Ja uutta kannattaa kokeilla, aina!

Rakkautta pupuset! :)

Jeesus - Vilma Alina

Tämä biisi.
TÄMÄ. 
En nyt ihan suoraan fiilaa tätä, mutta ymmärrän idean.
Tai et, mulla on samankaltasia fiiliksiä, ni siks tää tuntuu jotenki hyvältä(?)

Ja en oo koskaan oikeen mun miesasioista tänne avautunu, mutta jos nyt vaan ihan vähäsen?
Ja siis ei sillä, ei niistä ihan hirveesti ookkaan kertomista. Yhen käden sormilla voidaan laskea :)

Olin kesän 2015 töissä Helsingissä, mäkkärissä sielläkin. Muistajat muistaa.
Rakastuin siihen kaupunkiin, ja sen kesän jälkeen mulle tuli vahvemmin sellanen fiilis, et haluan asua täällä. Kaikki ne ihmiset, kulkeminen, se että kaikki paikat oli niin lähellä.. Ja en tiedä, Se kaupunki oli vaan mun koti.
Siihen kyllä kans joo siihen vaikutti se, mistä en koskaan oo täällä tai muissa mun someissa mainunnu. Ees sen kesän aikana.

Kyllä, mulla oli mies siellä.
Tiedettiin toisemme jo vuoden takaperin (ainakin) ja kun hän asui siellä, niin siinä kesällä tapailtiin tosi paljon ja vietettiin aikaa yhdessä. Mulla ei oo koskaan ollut kenenkään kanssa niin helppo ja hyvä olla. Voisin puhua siitä vaikka miten paljon, mutta se ei nyt oo enää ajankohtasta.
Juttuja siis tapahtui, ja hän ei oo enää pystynyt oleen se sama oma ittensä johon mä olin tutustunu.

Oon tehny siitä kesäsätä asti töitä, et juteltas ja nähtäs koska en usko et kumpikaan meistä haluis tän menevän näin, että ei oltas enää missään tekemisissä. Mut se ei vaan riitä.
Hassua, koska tää on semmonen asia mille et ite enää osaa tehä mitään. Mun pitäs vaan sopeutua tilanteeseen, ja niin oon ollukkin! Mulla on ollu ihanaa hänen jälkeensäkkin.(u know, mieheiä tulee miehiä menee, eiks sitä niin sanota)
Mut hetki sitten taas vähän juteltiin, ja annoin itseni uskoa et on ihan okei antaa miljoonas uudes mahdollisuus, joko sattuu taas tai kaikki menee hyvin.
On myös ihan okei ainakin yrittää uskoa kaikki mitä hän sanoo, ja toivoa parasta.

FUN FACT: Joidenkin ihmisten on tarkotus olla sun elämässä mukana vaan hetken ja opettaa. Sen jälkeen sun pitää vaan sopeutua elämään ilman. Ja se on ihan okei.

Mut MIKS edelleen. Edelleen, 1.5v jälkeen mä haluaisin vastauksia.
Jotenkin niinku miten oot onnistunu saamaan mut tuntemaan niin paljon?
NIINKUN MITÄ.

Mut mä oon ihan fine.
Tää biisi sai vaan näitä fiiliksiä taas pintaan..
Hassua, ihanaa ja outoa.
Miehet...

Plusplus mulle joskus sillon nuorena sanottiin, että pitää tapailla erilaisia, erityylisiä ja eri-ikäsiä miehiä jnejne, että sit tietää millasen itse haluaa, tarvitsee ja kenenkans klikkais sit hyvin.
Mutkun mä tiedän jo.
Ainakin kovasti luulen tietäväni.
Halusin tai en.

Tuntuu hyvältä kirjoittaa

Kolmen vuoden ajan mä tänne teille kirjoittelin, ja jossain vaiheessa se kaikki ei ollut pelkkää hyvää. Sain kuula mielipiteen, että "vanhan blogin" viimeiset kirjoitukset oli pelkkää kuraa, mutta en itse siihen niinkään kiinnittänyt huomiota.

Nykyään mietin enemmän mitä tänne kirjoitan. Niin että voin kenen tahansa antaa lukea blogiani, vaikka minun nähtävilläni ilman että vaivaannun.
Haluan pitää tämän todellisena. Eihän elämä ole pelkkiä yksisarvisia, ruusuja ja perhosia, mutta että sitä puolta näyttäisin myös enemmän!
Huonoja päiviä on, ja olisi epäreilua kertoa vaan miten kaikki on niin ihanaa, mutta koitetaan olla nyt realistisia.

Tän blogin kirjoittaminen on jokseenkin terapeuttista ja rentouttavaa.
Musta on hauska lukea vanhoja postauksia ja tehdä tänne uutta. Näin pysyn itsekkin mukana elämässäni. Ajoittain multa kysytään, että miksi kirjoitan blogia? Kenelle kirjoitan sitä? Mitä järkeä siinä on? Mulla on tähän kaikkeen harvinaisen yksinkertainen vastaus.
Se miksi kirjoitan tänne, lisään kuvia ja videoita --> se on mun tapa taltioida muistoja ja ajatuksia.
Ennen otettiin filmikameralla valokuvia ja teetettiin albumi. Osa kirjoittaa päiväkirjaa. Osa kertoo parhaalle kaverille kuulumiset jokapäivä.
Mä kerron mun fiiliksiä tänne.
Niin että mä voin lukea niitä. Niin että sä voit lukea niitä.
Niin, että ne ihmiset jotka haluaa ja ovat kiinnostuneita siitä mitä mulle kuuluu voivat seurata sitä täältä, ruudusta käsin lukemalla ja katsomalla :)

Ennen "stressasin" paljon instagramin feedistä ja siitä, että kuvia tulisi lisättyä usein. Youtubessa piti olla tuoretta matskua, ja kokoajan piti olla esillä somessa.
EIPÄS PIDÄ.

Musta on ihanaa kirjoittaa tänne kun on fiilistä! :)
Ei nyt ehkä kuukauden väleillä, kun siinä kerkeää niin paljon aina välissä jo tapahtumaan, mutta että olla omassa elämässä mukana.

Tää tuntuu nyt just niin hyvältä.
Vaikka olisin blogini ainut lukia, niin olempahan sitten.

Puolikas touhupäivä

Ennen blogini "uudistusta" ja tätä mun uutta vaihetta, mä menin yleisimmin nukkumaan joskus puolenyön tuntumilla. Aikasintaan kuitenkin kympiltä illalla.

Tietysti salille mulla on 14h kortti (eli 24-14 pitää kirjautua sisään) niin sit ennen salia usein nukuin muutaman tunnin, mutta noin niinkun yleensä.

Musta on nyt jotenkin hassua kun eilen heräsin vapaasti seiskalta ja tänään kasilta. Ja ihan vaan siks, että oon mennyt ajoissa nukkumaan.

Jotenki ihan mahtava fiilis!

Mulla olikin touhuinen aamupäivä, mutta sit se lopahti tossa viiden aikaan..

Oon siis unirytmiä saanut huikeesti paremmaks, ja en enää yöllä/aamulla  heräile siihen et puhelin hälyttää viestejä/puheluita vaan luen ne kaikki sit aamulla herättyä.

Eikä se nyt oikeesti ollut niin vaikeeta mitä luulin! Laittaa vaan luurin iltaisin näyttö alaspäin ja äänet pois, niin kaikki häiriöntekijät siitä on mitätöitynä!

Aamulla tosissaan kympin aikaan suuntasin hoitamaan työjuttuja, ja jotenkin oletin, et se tulee olemaan parin tunnin keissi, mutta mulla siinä meni kokonaisuudessaan reilu 3h..

Onneks olin napannu mukaan yhden Houkutuksen lahjakortin, niin kävin siinä välissä siellä juomassa kahvin ja syömässä palan kanttarerripiirakkaa! :)

Paljon parempi fiilis oli jatkaa taas juttuja, kun sai jotain suolasta syödäkseen!

Tääkin on yks niistä äidin kultaisista neuvoista (ja mitä muualtakin kyllä kuulee) , vaikka en sitä itse vielä itselleni myönnäkkään.. Oon niin paljon parempi versio itsestäni jos en oo väsynyt tai nälkäinen! Sen vaan huomaa. Kiitos äiti<3

Työjutut kun sain hoidettua, niin otin toisen kasan tärkeitä papereita mukaan ja suuntasin kirjastoon.

Mulla kun ei kotona ole tulostinta/skanneria, eikä kenelläkään kaverilla tässä hoodeilla niin siellä oli lähin mahdollinen. 

Sielläkin meni vähän odotettua pidempään, mutta sain kaiken kuitenkin hoidettua. Ja toivottavasti vielä ohjeiden mukaan!

Luin ne silleen about 100 kertaa ja talletin kaikki tiedostot sun muut ja tulostelin ja skannailin ja nyt vaan toivon parasta et oon kaiken tähelisen tehnyt tältä erää.

Kirjastosta suuntasin kauppaan, koska päätin että olin ansainnut pienen herkuttelun ja tarvitsin vähän ruokaostoksia kans. Mut sit ollaan taas tässä.

Mä oon tosi paljon koittanu vähentää mun herkkujen syömistä, koska suklaalevy, sipsipussi tms uppoaa kertaheitolla, mut tää fiilis sen jälkeen..

Mulla oli ideana nukkua ennen yövuoroa, mutta mun vatsa on siitä suklaasta niin turvonnut ja mulla on siitä niin ällö olo, et tää kirjottaminen on atm paras mihin kykenen..

Eli seuraava prosessi ois ruokailuajat.

Jotenki missä vaiheessa muka lopetin noudattamasta niitä?

Haloo nainen..

Mutta nyt vähän lepoa, ja sit mulla on tässä kolme yövuoroa töissä peräkkäin.

Nähdään pupuset!

Katsaus kalenteriin

Musta on ihanaa olla nyt kotona, maata sängyllä läppäri nenän edessä ja kirjottaa tänne!
Yleensä istun tossa pöydän äärellä ja rustailen, mut tää on paljon rennompaa. Ja tästä pääsen nopeammin nukkumatin hellään huomaan, heti "julkaise" napin jälkeen.

Musta tuntuu epäreilulta, että en vielä halua paljastaa muutakun perheelle, että mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Kerron silti pieniä asioita, joista näppärimät sitten itse tajuaa ja loput odottaa mun paljastusta että nainen mitä täällä tapahtuu?!

Yritän nyt kovasti tehdä täyttä työviikkoa, ja toivon että siihen riittäisi yksi työpaikka. Jos kuitenkaan en saa tunteja tarpeeksi, niin rupean miettimään toisen työn ottamista jossa tekisin vain keikkaa.
Tarvitsen sitä nyt, ja osaksi haluan. Tarvitsen rahaa vähän säästöönkin :)
To Do listalla on myös varaston läpikäyminen ja muutama (tiedättehän muutama) paperiasia hoidettavana ja visiitti Helsinkiin, että kaiken lopunkin saan järjestymään.

Buukkasin itselleni ensiviikolle töitä vajaa 60h, mutta se tuntuu hyvältä.
Mulla ei ole överi pitkiä päiviä, ja olen jo muutamalta kaverilta kysynyt et mihin rakoon nähdään.
Musta on niin helppoa elää kalenterin mukaan, kun tietää kuka mitä missä ja millon!

Ja vaikka mä nyt yritän tehdä töitä täyttä viikkoa, niin silti uskon osaavani järjestää aikaa itselleni ja läheisilleni.
Mun tavotteena on tehdä tästä ihana loppuvuosi. Vuoden viimeinen neljännes.
Haluaisin olla vain paras versio itsestäni.

Toki naisena, kuukaudessa on sekin aika olemassa kun mua testataan, että pystynkö siihen, mutta katsokaa vaan. Kovasti nyt yritän tehdä töitä sen eteen et onnistun tässä.

Öitä pupuset,

Hey, it's me!

Siinä meni noin. 5minuuttia, kun poistin kaikki vanhat postaukset, kolmelta vuodelta.
Se oli hetken mielijohde, mutta toivon että se oli hyvä sellainen.

Siivosin myös kaikki mun sosiaaliset mediat, joihin on linkit kansikuvan alla.
Instagram:ista poistui about 100 kuvaa, ja jätin jäljelle vain ne jolla ihan oikeasti on suuri merkitys mulle. Myön Youtube tililleni jätin vain videoita, jotka halusin säilyttää ja joita kehtaisin katsoa julkisesti. Tai ainakin antaa muiden katsoa.
Muut tilit vaan siivosin puhtaaksi.

Tää on vähänniinkuin uus alku mulle.
Tai oikeastaan sitä se juurikin on.
Tai sitä sen haluaisin olevan, se on nyt vaan musta kiinni.

Juttelin vanhempieni kanssa ja mun elämä on muutenkin muuttumassa, niin ehkä tää uudestaan alottaminen on ihan hyvä juttu.
Mulla ei ollut kaikki niin hyvin kun luulin, ja tarvitsin jonkun sanomaan sen mulle. Onneksi perhe on sitä varten.
He katsoo siuta vaikka ois huono päivä ja vaikka käyttäytyisit kun oisit jääkuningatar.
Joskus jonkun pitää vain sanoa asiat niinkun ne on, ja sen jälkeen itsekkin ehkä osaat ajatella asiaa toisesta kulmasta.
Oon aijemmin sanonut, että "mulla on vaan yks perhe, mun on pakko rakastaa sitä" mutta tuollakin lainatulla lauseella on monta puolta.

Mainitsin, että mun elämä tulee muuttumaan, ja voin sen verran paljastaa, että mulla tulee olemaan jännittävimmät 19-v synttärit I-KI-NÄ.
Paljastan lisää asioista myöhemmin, kunhan saan järjesteltyä ja hoidettua.
Mut voin luvata, et pientä some hiljaisuutta voi olla tuloillaan, mutta hei kaikki aikanaan.

Mä uskon, että musta tulee nyt onnelisempi kun ikinä.
Siihen vaadittiin ja tullaan vaatimaan muutama kyynel ja jonkunverran aikaa, mut nyt menee vahvasti.

Tarviin vaan unta, lepoa, ruokaa, rahaa ja aikaa.
Ja ehkä vähän rakkautta.
Näillä mennään!

Toivottavasti seuraavassa postauksessa uskaltaisin jo teillekkin luvata mitä kaikkea kivaa on luvassa!
Jännäreitä elämään.