maanantai 30. tammikuuta 2017
maanantai 23. tammikuuta 2017
Kaksi viikkoa takana
Oon asunut nyt kaks viikkoa mun host perheen kanssa, ja aika on mennyt kun juosten. Mulla on niin paljon opittavaa, ihan kielestä kodinhoitoon et ei ole ajanpuutetta ollut.
Mua opasti kans yks paikallinen muutamana päivänä, mm. et miten pääsen junalla paikasta A paikkaan B mikä on tosi kätevää koska toi lähijuna on 2.50$/suunta, ja pääsen sillä mm. Pittsburghin, jos alkaa kotikulmat kyllästyttää.
Seillä oon pari kertaa nyt vieraillu, mut en silti tiedä yhtään mitään siitä kaupungista.
Meillä oli siellä semmonen tapaaminen johon piti tulla kaikki tän mun alueen AuPair:it, ja noin puolet (about10) sit tuli paikalle. Luisteltiin vähän keskell kaupunkina olevalla radalla ja sit käytiin syömässä.
Sit perheen kans kävin "Family Bingo":ssa, jossa siis pelattiin pari tuntia bingoa eri tavoilla, ja voittaja sai aina joskun pinen palkinnon plus vähän arpajaisia samalla. Tarjolla siellä oli Pizzaa, snäksejä ja jäähilejuomaa. Se on siis ilmanen mennä, vaan se snäksit maksaa muutaman roposen, mut muuten se on ihan vaan koulun järjestämä yhteinen tapahtuma. Kuin hyvä!
Oon ehtiny shoppailla itelleni vähän vaatteita, meikkejä ja sen semmosta.
Oon puhunu paljon englantia, ja mistä edelleen oon yllättynyt niin mun englantia kehutaan tosi paljon! Varsinkin sen jälkeen ku kerron et oon Suomesta enkä Briteistä tai Ausseista mun anksentin perusteella. JOtenkin paljon helpompi olla, kun tiedän et ei jää kielipäästä kiinni!
Yritän kans tottua siihen, et autolla ajetaan lähes jokapaikkaan.
Päiväkotiin kirjaudutaan sisään sormenjälkitunnistimella ja
siihen et ruokaa syödään vaan kaks/kolme kertaa päivässä.
Oon käyny Chipottlessa syömässä, joka siis kuulema on mesta jota kaikki Amerikkalaiset rakastaa. Vähän niinkun Subway, mut ei sit kuitenkaan yhtään. Ruoka siellä on vaan pikkusta vaille tulista miun makuun, mut hei totuttelua vaan vaatii...
Oon yrittänyt innostua StarWars:sista, ihan vaan mun host lapsien takia, mut noh se nyt etenee vähän hitaasti.
Oon myös ihan okei sen kans, et yleisin asia mitä host lapset multa kysyy on "Where is mom or dad?" :D Niinkun kiitos kyllä minäkin osaan, mut ei väkisin.
Mut hei kyllä tää tästä,
Kuntosalia vaille mulla on täällä kaikki paremin kun osasin odottaa.
Seillä oon pari kertaa nyt vieraillu, mut en silti tiedä yhtään mitään siitä kaupungista.
Meillä oli siellä semmonen tapaaminen johon piti tulla kaikki tän mun alueen AuPair:it, ja noin puolet (about10) sit tuli paikalle. Luisteltiin vähän keskell kaupunkina olevalla radalla ja sit käytiin syömässä.
Sit perheen kans kävin "Family Bingo":ssa, jossa siis pelattiin pari tuntia bingoa eri tavoilla, ja voittaja sai aina joskun pinen palkinnon plus vähän arpajaisia samalla. Tarjolla siellä oli Pizzaa, snäksejä ja jäähilejuomaa. Se on siis ilmanen mennä, vaan se snäksit maksaa muutaman roposen, mut muuten se on ihan vaan koulun järjestämä yhteinen tapahtuma. Kuin hyvä!
Oon ehtiny shoppailla itelleni vähän vaatteita, meikkejä ja sen semmosta.
Oon puhunu paljon englantia, ja mistä edelleen oon yllättynyt niin mun englantia kehutaan tosi paljon! Varsinkin sen jälkeen ku kerron et oon Suomesta enkä Briteistä tai Ausseista mun anksentin perusteella. JOtenkin paljon helpompi olla, kun tiedän et ei jää kielipäästä kiinni!
Yritän kans tottua siihen, et autolla ajetaan lähes jokapaikkaan.
Päiväkotiin kirjaudutaan sisään sormenjälkitunnistimella ja
siihen et ruokaa syödään vaan kaks/kolme kertaa päivässä.
Oon käyny Chipottlessa syömässä, joka siis kuulema on mesta jota kaikki Amerikkalaiset rakastaa. Vähän niinkun Subway, mut ei sit kuitenkaan yhtään. Ruoka siellä on vaan pikkusta vaille tulista miun makuun, mut hei totuttelua vaan vaatii...
Oon yrittänyt innostua StarWars:sista, ihan vaan mun host lapsien takia, mut noh se nyt etenee vähän hitaasti.
Oon myös ihan okei sen kans, et yleisin asia mitä host lapset multa kysyy on "Where is mom or dad?" :D Niinkun kiitos kyllä minäkin osaan, mut ei väkisin.
Mut hei kyllä tää tästä,
Kuntosalia vaille mulla on täällä kaikki paremin kun osasin odottaa.
maanantai 16. tammikuuta 2017
Mun huone
Uupuu vain kokovartalopeili (olen harkinnut ostavani itse, koska koko talossa on vain yksi sellainen, vanhempien makuuhuoneessa...) ja lupa polttaa kynttilöitä omassa huoneessa.
Mun huoneessa (niinkun kuvista näätte) on iso sänky, kaks lepotuolia, työtaso, televisio, lipasto ja vaatekaappi. Plus iso ikkuna.
Mä vietän täällä huoneessa tosi paljon aikaa, obviously. Tietty koko talo on käytössä, mut mä oon silti se "vieras" täällä. Vanhemmat sano et jos haluan tänne tauluja seinille yms että saisin tästä kodikkaamman niin all fine everything. He auttas mua mielellään.
Hassua yrittää nyt kotiutua yhteen huoneeseen, kun on tottunut levittäytymään yksin yksiöön. Ei sillä et tässä huoneessa ois valittamista (muutakun kylmä nyt talvella), onhan tää tilavampi kun mitä odotin, mut silti. Heli 19v ja oma huone. Niin hassua.
Täällä mä vaihdan vaatteet, meikkailen, kirjotan, valokuvaan,, editoin, nukun ja syön joskus. Luen suomi uutisia, selaan spotifyta ja katon mitä siellä kuunnellaan, suunnittelen vapaa-päiville aktiviteetteja ja menoja ja koitan sosialisoitua!
Tässä koneella ollessa, mun pitäs etsiä myös kuntosali ja ripsihuolto paikka, niin enskuussa viimestään pääsisin jatkaa niidenkin ihanuuksien parissa. Salille on jo oikeesti jo ikävä, tässä ehtii tulla about parin kuukauden tauko, ni saa nähä mitä tää mummo enää jaksaa siellä tehhä.
Mut joo so far kaikki edelleen täällä hyvin, kuukauden/kahden päästä sit oikeasti nähdään et mitä tykkään. Nyt on vielä tää "alkuhuuma" päällä, tiedetään!
Mun huoneessa (niinkun kuvista näätte) on iso sänky, kaks lepotuolia, työtaso, televisio, lipasto ja vaatekaappi. Plus iso ikkuna.
Hassua yrittää nyt kotiutua yhteen huoneeseen, kun on tottunut levittäytymään yksin yksiöön. Ei sillä et tässä huoneessa ois valittamista (muutakun kylmä nyt talvella), onhan tää tilavampi kun mitä odotin, mut silti. Heli 19v ja oma huone. Niin hassua.
Tässä koneella ollessa, mun pitäs etsiä myös kuntosali ja ripsihuolto paikka, niin enskuussa viimestään pääsisin jatkaa niidenkin ihanuuksien parissa. Salille on jo oikeesti jo ikävä, tässä ehtii tulla about parin kuukauden tauko, ni saa nähä mitä tää mummo enää jaksaa siellä tehhä.
Mut joo so far kaikki edelleen täällä hyvin, kuukauden/kahden päästä sit oikeasti nähdään et mitä tykkään. Nyt on vielä tää "alkuhuuma" päällä, tiedetään!
tiistai 10. tammikuuta 2017
What's up here
Joo kiitos ihan hyvin menee.
Huollettiin tänään "mun" auto ajokuntoon, (joka vaati kahden tunnin odottelun + kävelyn lähistöllä), otettiin selvää miten saan mun social security number:in, Pittsburgh:in ajokortin ja miten, minne ja millon mulle avataan pankkitili. Puhelinliittymä ja sim-kortti tilattiin mulle tänään, ja se pitäs tulla maanantaihin mennessä.
Sain myös ajaa autolla ensimäistä kertaa täällä!!! :)
Huomenna mä hoidan nuorimman kouluaikana noita paperijuttuja niin paljon ku ite pystyn, ja sit host vanhemat jatkaa siitä mihin jäin, ajallaan.
Saan ajaa siis itsenäisesti, mikä on hieman haastavampaa kun Suomessa, koska Pittsburgh ja tää mun lähialue tässä on tosi kukkulaista(?) ja mutkikasta, plus täällä on ihan omia ajojuttuja. Ei liikennesääntöjä, mut ihmisillä on sellasia outoja tapoja antaa vilkulla tietä, antaa tietä stopmerkkikläiselle ja herranjumala nää risteykset täällä.
Ajamisesta täällä teen myöhemin videon, kunhan mulla on enemän kokemusta ja tietoa mutta voi hyvää päivää.
Videota tulee myös asioista jotka oon huomannu erona Suomeen tässä heti alkuun, mutta siihen voi mennä tovi.
Nyt stressaan aluks vaan sitä saanko hoidettua asiat täällä itsenäisesti niinkun pitäs ylihuomisesta lähtien, kun alkaa normaali arki. Sen jälkeen stressaan et jo tässä kuussa ois hyvä saada Pennsylvanian ajokortti, mihin mun siis tarvitsee tehdä perus kirjalliset + ajokoe. Ja ei siinä muuten mitään, sain oppikirjan ja kaikkee, mut kun ne kaikki on englanniks. Siellä on niin outoja sanoja välissä, et vaikka suomeks tietäsin vastauksen heti niin täällä pitää pelata esin 50/50 ja sit arvata et kumpi kuulostaa paremalta :D
Nomut hei, huomenna hoidetaan asioita ja ylihuomenna ollaan omillaan.
Kuulostaa hyvältä.
Let's go.
Kiitos ja hyvää yötä! :)
BTW tää viikonloppu (ainakin la&su) pitäs olla vapaat, koska ensviikonloppuna oon töissä vanhemien töiden takia ja oon koittanu kolmen kaverin kanssa sopia et nähtäs ja et he vois vähän näyttää paremmin paikkoja täältä.
En malta oottaa!
Ei sillä et mun pakkaamat matkakokoset pesuaineet ois loppu, tai et muka haluisin maistaa jotain amerikkalaisia herkkuja, mut ihan noin muutenvaan! :'D
Huollettiin tänään "mun" auto ajokuntoon, (joka vaati kahden tunnin odottelun + kävelyn lähistöllä), otettiin selvää miten saan mun social security number:in, Pittsburgh:in ajokortin ja miten, minne ja millon mulle avataan pankkitili. Puhelinliittymä ja sim-kortti tilattiin mulle tänään, ja se pitäs tulla maanantaihin mennessä.
Sain myös ajaa autolla ensimäistä kertaa täällä!!! :)
Huomenna mä hoidan nuorimman kouluaikana noita paperijuttuja niin paljon ku ite pystyn, ja sit host vanhemat jatkaa siitä mihin jäin, ajallaan.
Saan ajaa siis itsenäisesti, mikä on hieman haastavampaa kun Suomessa, koska Pittsburgh ja tää mun lähialue tässä on tosi kukkulaista(?) ja mutkikasta, plus täällä on ihan omia ajojuttuja. Ei liikennesääntöjä, mut ihmisillä on sellasia outoja tapoja antaa vilkulla tietä, antaa tietä stopmerkkikläiselle ja herranjumala nää risteykset täällä.
Ajamisesta täällä teen myöhemin videon, kunhan mulla on enemän kokemusta ja tietoa mutta voi hyvää päivää.
Videota tulee myös asioista jotka oon huomannu erona Suomeen tässä heti alkuun, mutta siihen voi mennä tovi.
Nyt stressaan aluks vaan sitä saanko hoidettua asiat täällä itsenäisesti niinkun pitäs ylihuomisesta lähtien, kun alkaa normaali arki. Sen jälkeen stressaan et jo tässä kuussa ois hyvä saada Pennsylvanian ajokortti, mihin mun siis tarvitsee tehdä perus kirjalliset + ajokoe. Ja ei siinä muuten mitään, sain oppikirjan ja kaikkee, mut kun ne kaikki on englanniks. Siellä on niin outoja sanoja välissä, et vaikka suomeks tietäsin vastauksen heti niin täällä pitää pelata esin 50/50 ja sit arvata et kumpi kuulostaa paremalta :D
Nomut hei, huomenna hoidetaan asioita ja ylihuomenna ollaan omillaan.
Kuulostaa hyvältä.
Let's go.
Kiitos ja hyvää yötä! :)
BTW tää viikonloppu (ainakin la&su) pitäs olla vapaat, koska ensviikonloppuna oon töissä vanhemien töiden takia ja oon koittanu kolmen kaverin kanssa sopia et nähtäs ja et he vois vähän näyttää paremmin paikkoja täältä.
En malta oottaa!
Ei sillä et mun pakkaamat matkakokoset pesuaineet ois loppu, tai et muka haluisin maistaa jotain amerikkalaisia herkkuja, mut ihan noin muutenvaan! :'D
maanantai 9. tammikuuta 2017
OLEN KOTONA (host perheessä)
En oo ehtiny puhua perheen kans vielä mun blogista/someista joten tähän postaukseen ei vielä tule yhtäkään kuvaa. Haluan olla varma millaisia kuvia saan julkaista täällä ennenkun laitan yhtään, joten nyt vaan höpötän, okei?
Niinkun kyllä. Vihdoin täällä.
Tänne tulo oli taas oma tarinansa. Lyhyesti siitä.
Lentokentällä piti käydä läpi sellanen itsepalvelukassa niinku Hki-Vantaallakin, missä tulostetaan lentolippu sekä se ruumaan menevään laukkuun tuleva lipuke. NOH. Tässäkohtaa alkaa taas se hauskuus.
Me ei saatu tulostettua niitä.
Plus yllärinä meidän piti molempien maksaa 25$ jokaisesta ruumaan menevästä laukusta. Kokeiltiin maksaa yhdessä molempien laukut mun kortilla, ei muka mennyt läpi. Ei mennyt mun kaverinkaan kortilla. Ei mennyt läpi erikseenkään maksettuna. Ei mennyt läpi vaikka vaihdettiin käteistä kortille ja yritettiin, yhteensä kaksi tuntia._KAKSI TUNTIA_ .Me ja ties kuinka monet virkailijat koitettiin saada meille lentolippuja ja niitä matkalaukkulipukkeita, tuloksetta.
Ruettiin Ritan kanssa tässävaiheessa jo harkitsemaan matkustamista junalla lentokoneen sijaan. Noh, eimitään. Lentoon oli 50 minuuttia aikaa kun valehtelematta kymmenes virkailia tuli luoksemme ja kysyi mikä on. Lopulta heitä oli yhteensä kolme tulostamassa meille lippuja ja niitä papereita laukkuihin. Ei siis mitään käryä oliko maksu mennyt mistään laukusta läpi ja kuinka monta kertaa tai mitään, mut oltiin vaan onnellisia et vihdoin saatiin liput ja meillä oli mahdollisuus ehtiä koneeseen. Saatiin heittää matkalaukut puolijuoksusta business linjalta läpi ja juosta läpi turvatarkastuksien, jossa tietenkin Rita:n tietokone katosi hetkeksi. No ei mitään, kaikki tavarat viimein kasassa ja pienellä kiireellä koneeseen ja kohti hostkotia.
Ja nyt mä olen täällä!
Mua oli vastassa lentokentällä mun host-isä, ja hänen kans ajettiin vajaa 30min tänne kotiin. Täällä oli koko mun host perhe, mun host-äidin vanhemmat sekä host-äidin siskon perhe. Juhlittiin sekä 1v synttäreitä sekä mun 19v synttäreitä. Mulla oli niiiin tervetullut olo.
Juteltiin illalla vielä läpi tämä päivä, ja vähän käytännön juttuja mitä tuun heti ekana tarvitsemaan.
Tän päivän meen isovanhempien avulla (molemilla ajokortit ja iPhonet) ja kaks seuraavaa päivää mun host-äiti on töistä vapaalla, ja enemän aikaa olla ja opastaa sit mua täällä!
Oon niin onnellinen.
Mulla on oma huone.
Lähes oma vessa.
Omat jutut paikoillaan, ja yhen kauppareissun jälkeen mulla on kaikki jutut mitä tarviin all day every day.
So far, tää perhe on ottanut mut vastaan todella hyvin. Vaikkakin mun aksentista (britti/aussi kuulema) saan kuulla tämän tästä, mut sekin "korjaantuu" kuulema ajan kanssa!
Hostlapsista kukaan ei vierastanut eikä ollut kummissaan mun tulosta. Itseasiassa varmasti vähän odottaneet jo, että perhe pääsee takaisin normaaliin arkeen. Edelinen AuPair päätti extendata vuottaan ja vaihtoi toiseksi vuodeksi toiseen perheeseen, vähän lämpimämpään paikkaan, joten. Täällä ollaan, ja host-äitikin sanoi et ensviikolla selviän jutuista jo ihan itse.
Vielä on auki tosi moni käytännön asia.
Auto ja ajokortti, puhelimeen liittymä, pankkitilin avaus, mitä vielä. En voi muistaa.
Mut kohta, mä saan nuoriman hostlapsen tänne mun seuraks, joten me palaillaan varmaan loppuviikosta paremin. Halusin vaan kertoa, et mulla on kaikki hyvin! :)
Niinkun kyllä. Vihdoin täällä.
Tänne tulo oli taas oma tarinansa. Lyhyesti siitä.
Lentokentällä piti käydä läpi sellanen itsepalvelukassa niinku Hki-Vantaallakin, missä tulostetaan lentolippu sekä se ruumaan menevään laukkuun tuleva lipuke. NOH. Tässäkohtaa alkaa taas se hauskuus.
Me ei saatu tulostettua niitä.
Plus yllärinä meidän piti molempien maksaa 25$ jokaisesta ruumaan menevästä laukusta. Kokeiltiin maksaa yhdessä molempien laukut mun kortilla, ei muka mennyt läpi. Ei mennyt mun kaverinkaan kortilla. Ei mennyt läpi erikseenkään maksettuna. Ei mennyt läpi vaikka vaihdettiin käteistä kortille ja yritettiin, yhteensä kaksi tuntia._KAKSI TUNTIA_ .Me ja ties kuinka monet virkailijat koitettiin saada meille lentolippuja ja niitä matkalaukkulipukkeita, tuloksetta.
Ruettiin Ritan kanssa tässävaiheessa jo harkitsemaan matkustamista junalla lentokoneen sijaan. Noh, eimitään. Lentoon oli 50 minuuttia aikaa kun valehtelematta kymmenes virkailia tuli luoksemme ja kysyi mikä on. Lopulta heitä oli yhteensä kolme tulostamassa meille lippuja ja niitä papereita laukkuihin. Ei siis mitään käryä oliko maksu mennyt mistään laukusta läpi ja kuinka monta kertaa tai mitään, mut oltiin vaan onnellisia et vihdoin saatiin liput ja meillä oli mahdollisuus ehtiä koneeseen. Saatiin heittää matkalaukut puolijuoksusta business linjalta läpi ja juosta läpi turvatarkastuksien, jossa tietenkin Rita:n tietokone katosi hetkeksi. No ei mitään, kaikki tavarat viimein kasassa ja pienellä kiireellä koneeseen ja kohti hostkotia.
Ja nyt mä olen täällä!
Mua oli vastassa lentokentällä mun host-isä, ja hänen kans ajettiin vajaa 30min tänne kotiin. Täällä oli koko mun host perhe, mun host-äidin vanhemmat sekä host-äidin siskon perhe. Juhlittiin sekä 1v synttäreitä sekä mun 19v synttäreitä. Mulla oli niiiin tervetullut olo.
Juteltiin illalla vielä läpi tämä päivä, ja vähän käytännön juttuja mitä tuun heti ekana tarvitsemaan.
Tän päivän meen isovanhempien avulla (molemilla ajokortit ja iPhonet) ja kaks seuraavaa päivää mun host-äiti on töistä vapaalla, ja enemän aikaa olla ja opastaa sit mua täällä!
Oon niin onnellinen.
Mulla on oma huone.
Lähes oma vessa.
Omat jutut paikoillaan, ja yhen kauppareissun jälkeen mulla on kaikki jutut mitä tarviin all day every day.
So far, tää perhe on ottanut mut vastaan todella hyvin. Vaikkakin mun aksentista (britti/aussi kuulema) saan kuulla tämän tästä, mut sekin "korjaantuu" kuulema ajan kanssa!
Hostlapsista kukaan ei vierastanut eikä ollut kummissaan mun tulosta. Itseasiassa varmasti vähän odottaneet jo, että perhe pääsee takaisin normaaliin arkeen. Edelinen AuPair päätti extendata vuottaan ja vaihtoi toiseksi vuodeksi toiseen perheeseen, vähän lämpimämpään paikkaan, joten. Täällä ollaan, ja host-äitikin sanoi et ensviikolla selviän jutuista jo ihan itse.
Vielä on auki tosi moni käytännön asia.
Auto ja ajokortti, puhelimeen liittymä, pankkitilin avaus, mitä vielä. En voi muistaa.
Mut kohta, mä saan nuoriman hostlapsen tänne mun seuraks, joten me palaillaan varmaan loppuviikosta paremin. Halusin vaan kertoa, et mulla on kaikki hyvin! :)
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
About that Training School
Okay guys.
Muutama fakta.
1st, lähin AuPair:iks järjestön kautta, joten kaikki ei oo up to me.
2nd, koska lähdin järjestön kautta teen jutut heidän sääntöjen mukaan, right.
Yo, nyt asiaan.
Mun lento oli tänne NewYork:iin Tiistaina 3.1, se oli useemman tunnin myöhässä joten sen ja aikaeron takia olin siellä TrainingSchoolilla nukkumassa vasta puolenyön jälkeen.
TrainingSchool oli siis paikka jonne kaikki tän järjestön kautta tulleet tulivat ja olivat ensimäiset 4-5päivää. Meillä oli oppitunteja, missä käsiteltävät jutut oli mulle ainakin itsestäänselvyyksiä. Perus lastenhoitoon siittyviä. Mm. miten luoda hyvä suhde lapseen, millasia turvallisuusjuttuja kannattaa huomioida ja miten kaikesta pitää pystyä puhumaan. Oli kans paljon muuta, mut ne oli ihan helppoja juttuja.
Mutta ne jutut mitä käydään siellä läpi on pakollisia, ihan vaan meidän viisumia varten.
TrainingSchool oli itsessään ihan perus iso opisto. Mulla oli minä+3 muuta naista samassa huoneessa ja jaettiin vessa viereisen huoneen kans. Eli siks aamut ja illat oli yhtä tuskaa. Kuvitelkaa, 8 naista ja yksi vessa. Yep.
Koulua oli yleensä 8am- 6pm/8pm.
Tietty muutama tauko plus lounas siinä välissä, mut olihan ne päivät pitkiä. Ainut mikä siitä teki raskaan, oli se vieras kieli. Niinkun mä uskallan sanoa, mun englanti on hyvä. Mä ymmärrän ja puhun sitä kohtalaisen hyvin, kirjottaminen on sit hankalampaa.
Koulu sinäänsä oli siis helppoa, mut se et kaikki oli uutta ni uuvutti mua tosi paljon. Mä olin aina se joka ekana nukahti illalla. Siinä 5.30pm - 8.30pm välillä illalla, sillon kun se oli musta kiinni, et ei tarvinnu koulun takia olla hereillä.
Meitä oli tuolla koululla tällä kertaa ennätyksellisen paljon, 500. Yleensä meitä on tuolla puolet tai vähemän. Monet nautti siitä, et oli paljon porukkaa ympärillä ja paljon uusia kavereita, mut se ei ollu ihan mua varten. Mä en niin paljon nauti olla isossa porukassa, toi ei ollu siks ihan mun lemppari paikka.
Mulle on kuitenki meilannu jo kolme AuPair:ia sieltä mun hostkodin läheltä, et en mä tuu oleen vuotta yksin. Plus siellä on muitakin AuPair:eja joita tuun näkeen viimestään kuun lopussa sellasessa miitissä, mitä meidän tukihenkilö järjestää meille kuukausittain.
Plus laitoin Tinderin textille levelille, ja toivon et sitä kautta saisin kans kavereita.
Mut joo, olihan toi kiva kevyt lasku jenkkielämään, mut kyllä mä jo odotan hostperheen luokse pääsyä.
Tää on jotenki super vaikeeta koittaa tiivistää kaikki ajatukset nyt tekstiks kun kaikki on uutta, mut jospa tää tästä. Kaikki pikkuhiljaa kerrallaan.
Seuraava postaus toivottavasti jo hostperheestä.
Ei sillä et tässä hotellissa olis mitään vikaa, mut ois ihan kiva saada jo oma perhe, oma huone, oma vessa, oma puhelin ja omat jutut, u know?
Muutama fakta.
1st, lähin AuPair:iks järjestön kautta, joten kaikki ei oo up to me.
2nd, koska lähdin järjestön kautta teen jutut heidän sääntöjen mukaan, right.
Yo, nyt asiaan.
Mun lento oli tänne NewYork:iin Tiistaina 3.1, se oli useemman tunnin myöhässä joten sen ja aikaeron takia olin siellä TrainingSchoolilla nukkumassa vasta puolenyön jälkeen.
TrainingSchool oli siis paikka jonne kaikki tän järjestön kautta tulleet tulivat ja olivat ensimäiset 4-5päivää. Meillä oli oppitunteja, missä käsiteltävät jutut oli mulle ainakin itsestäänselvyyksiä. Perus lastenhoitoon siittyviä. Mm. miten luoda hyvä suhde lapseen, millasia turvallisuusjuttuja kannattaa huomioida ja miten kaikesta pitää pystyä puhumaan. Oli kans paljon muuta, mut ne oli ihan helppoja juttuja.
Mutta ne jutut mitä käydään siellä läpi on pakollisia, ihan vaan meidän viisumia varten.
TrainingSchool oli itsessään ihan perus iso opisto. Mulla oli minä+3 muuta naista samassa huoneessa ja jaettiin vessa viereisen huoneen kans. Eli siks aamut ja illat oli yhtä tuskaa. Kuvitelkaa, 8 naista ja yksi vessa. Yep.
Koulua oli yleensä 8am- 6pm/8pm.
Tietty muutama tauko plus lounas siinä välissä, mut olihan ne päivät pitkiä. Ainut mikä siitä teki raskaan, oli se vieras kieli. Niinkun mä uskallan sanoa, mun englanti on hyvä. Mä ymmärrän ja puhun sitä kohtalaisen hyvin, kirjottaminen on sit hankalampaa.
Koulu sinäänsä oli siis helppoa, mut se et kaikki oli uutta ni uuvutti mua tosi paljon. Mä olin aina se joka ekana nukahti illalla. Siinä 5.30pm - 8.30pm välillä illalla, sillon kun se oli musta kiinni, et ei tarvinnu koulun takia olla hereillä.
Meitä oli tuolla koululla tällä kertaa ennätyksellisen paljon, 500. Yleensä meitä on tuolla puolet tai vähemän. Monet nautti siitä, et oli paljon porukkaa ympärillä ja paljon uusia kavereita, mut se ei ollu ihan mua varten. Mä en niin paljon nauti olla isossa porukassa, toi ei ollu siks ihan mun lemppari paikka.
Mulle on kuitenki meilannu jo kolme AuPair:ia sieltä mun hostkodin läheltä, et en mä tuu oleen vuotta yksin. Plus siellä on muitakin AuPair:eja joita tuun näkeen viimestään kuun lopussa sellasessa miitissä, mitä meidän tukihenkilö järjestää meille kuukausittain.
Plus laitoin Tinderin textille levelille, ja toivon et sitä kautta saisin kans kavereita.
Mut joo, olihan toi kiva kevyt lasku jenkkielämään, mut kyllä mä jo odotan hostperheen luokse pääsyä.
Tää on jotenki super vaikeeta koittaa tiivistää kaikki ajatukset nyt tekstiks kun kaikki on uutta, mut jospa tää tästä. Kaikki pikkuhiljaa kerrallaan.
Seuraava postaus toivottavasti jo hostperheestä.
Ei sillä et tässä hotellissa olis mitään vikaa, mut ois ihan kiva saada jo oma perhe, oma huone, oma vessa, oma puhelin ja omat jutut, u know?
lauantai 7. tammikuuta 2017
Katastrofipäivä, 07/01
MISTÄ OIKEIN ALOTTAISIN?
Siitä, että höpötän teille tosta TrainingSchool:ista myöhemmin mut nyt käydään mun synttäripäivän kimppuun. Mikä edelleen siis jatkuu ja en malta odottaa mitä muita yllätyksiä tulee vie vastaan!
So.
Aamulla perus 8:1 vessaralli, aamupala ja sit pakkaamaan kamoja.
Luovutettiin huoneet ja ooteltiin sellasessa yhteisessä tilassa joko busseja tai perheitä.
Osa meni busseilla suoraan pysäkeille, josta host perheet poimis heidät mukaansa. Osan host perheet tulivat hakemaan heitä suoraan tuolta koululta. Sit loput (includin myself) mentiin busseilla lentokentälle, ja sieltä lentäen host perheiden luo.
Ja tässä kohtaa alkaa se hauskuus.
JA puhun tässä "me" muodossa, koska mun kanssa samalla koneella oli lentämässä Pittsburg:hin toinenkin tyttö, Rita. Ja ihan tiedoksi, kummallakaan meisä ei ollut puhelinta sellasella sim kortilla, jolla pystys soittaan tai viestittään täällä. Pelkkä wifi siis aina välillä käytössä, okei?
Plus oon tällä matkalla järjestön kautta (CulturalCare), joten he huolehtii meistä, usein.
Pääsiin siis tavaroidemme kans lentokentälle, mutta heti ekalla tiskillä kun yritettiin luovuttaa laukut ruumaan meille kerrottiin, et meidän lento on peruttu, lumimyrskyn takia. Pyydettiin virkailijaa tarkistamaan asia, ja hän kertoi et meidät on automaattisesti siirretty huomisen lennolle, samaan aikaan mitä tänään ois pitäny olla. Oh well, okei. Missäs sit ollaan yö?
Meidät neuvottiin tiskille yks, ja sieltä meille kerrottiin et joo lento tosissaan on huomenna, mut yösijaa he ei meille tarjoa tai hoida. Noh ei mitään. Meidät ohjattiin toiselle tiskille, josta saatas ehkä bookattua meille hotellihuone yöks. No joo, oltas saatu hotellihuone, mut se ois ollu vaille 200dollaria, plus kyydit sinne niin jätettiin välistä. Seuraavaks etittiin käsiin joku ihminen, joka suostus lainaamaan omaa puhelintaan, et voitas soittaa meidän järjestölle.
Löydettiin lopulta nainen joka lupas lainata puhelintaan ja siinä meni ainakin 20min, aluksikin että sieltä toimistolta joku vastas puhelimeen, ymmärtämään meidän tilanteen ja hommaamaan meille huoneen jostain yöks plus kyydit sinne. Okei, not that bad, right?
Puhelun jälkeen, kaikki oli vähän selkeempää.
Ensin etsittiin tiemme kentältä lentokenttäjunaan, siitä toivottiin parasta et jäätiin oikeelle pysäkille, ja sit etittiin tiemme aulaan, josta meidän kyydin piti meidät hakea. Ongelma numero kaks, siellä oli +10' lämmintä, ja taas piti soittaa kuskille et hei meidät sais noutaa.
Noh, vieläkään ei ollut sitä puhelinta, mut muutaman kyselyn jälkeen tärppäs ja joku nainen suostu lainaan puhelintaan yhteen soittoon, ja saatiin meille kyyti.
Nyt, VIHDOIN ollaan hotellilla, ja huomenna sama rumba jotenkin takas kentälle, ja pitää vaan toivoa parasta et päästään sillä kertaa oikeesti lentämään Pittsaburgh:iin.
Ja joo, ei ehkä kuulosta niin pahalta, mutta.
Kaks 18vuotiasta naista, kaikkine kantamuksineen. Ilman nettiä&toimivaa puhelinta, toimimassa vieraalla kielellä, vieraassa maassa missä kaikki on paljon isompaa.
Mut hei me tehtiin se.
Nyt odotellaan, et saadaan tilaamamme ruuat ja voidaan vihdoin syödä jotain aamupalan jälkeen.
Myöhemmin suihkuun ja nukkumaan.
Toivottakaa onnee et huomenna päästään ilman suurempia ongelmia meidän host perheisiin, joohan? :)
Osa meni busseilla suoraan pysäkeille, josta host perheet poimis heidät mukaansa. Osan host perheet tulivat hakemaan heitä suoraan tuolta koululta. Sit loput (includin myself) mentiin busseilla lentokentälle, ja sieltä lentäen host perheiden luo.
Ja tässä kohtaa alkaa se hauskuus.
JA puhun tässä "me" muodossa, koska mun kanssa samalla koneella oli lentämässä Pittsburg:hin toinenkin tyttö, Rita. Ja ihan tiedoksi, kummallakaan meisä ei ollut puhelinta sellasella sim kortilla, jolla pystys soittaan tai viestittään täällä. Pelkkä wifi siis aina välillä käytössä, okei?
Plus oon tällä matkalla järjestön kautta (CulturalCare), joten he huolehtii meistä, usein.
Pääsiin siis tavaroidemme kans lentokentälle, mutta heti ekalla tiskillä kun yritettiin luovuttaa laukut ruumaan meille kerrottiin, et meidän lento on peruttu, lumimyrskyn takia. Pyydettiin virkailijaa tarkistamaan asia, ja hän kertoi et meidät on automaattisesti siirretty huomisen lennolle, samaan aikaan mitä tänään ois pitäny olla. Oh well, okei. Missäs sit ollaan yö?
Meidät neuvottiin tiskille yks, ja sieltä meille kerrottiin et joo lento tosissaan on huomenna, mut yösijaa he ei meille tarjoa tai hoida. Noh ei mitään. Meidät ohjattiin toiselle tiskille, josta saatas ehkä bookattua meille hotellihuone yöks. No joo, oltas saatu hotellihuone, mut se ois ollu vaille 200dollaria, plus kyydit sinne niin jätettiin välistä. Seuraavaks etittiin käsiin joku ihminen, joka suostus lainaamaan omaa puhelintaan, et voitas soittaa meidän järjestölle.
Löydettiin lopulta nainen joka lupas lainata puhelintaan ja siinä meni ainakin 20min, aluksikin että sieltä toimistolta joku vastas puhelimeen, ymmärtämään meidän tilanteen ja hommaamaan meille huoneen jostain yöks plus kyydit sinne. Okei, not that bad, right?
Puhelun jälkeen, kaikki oli vähän selkeempää.
Ensin etsittiin tiemme kentältä lentokenttäjunaan, siitä toivottiin parasta et jäätiin oikeelle pysäkille, ja sit etittiin tiemme aulaan, josta meidän kyydin piti meidät hakea. Ongelma numero kaks, siellä oli +10' lämmintä, ja taas piti soittaa kuskille et hei meidät sais noutaa.
Noh, vieläkään ei ollut sitä puhelinta, mut muutaman kyselyn jälkeen tärppäs ja joku nainen suostu lainaan puhelintaan yhteen soittoon, ja saatiin meille kyyti.
Nyt, VIHDOIN ollaan hotellilla, ja huomenna sama rumba jotenkin takas kentälle, ja pitää vaan toivoa parasta et päästään sillä kertaa oikeesti lentämään Pittsaburgh:iin.
Ja joo, ei ehkä kuulosta niin pahalta, mutta.
Kaks 18vuotiasta naista, kaikkine kantamuksineen. Ilman nettiä&toimivaa puhelinta, toimimassa vieraalla kielellä, vieraassa maassa missä kaikki on paljon isompaa.
Mut hei me tehtiin se.
Nyt odotellaan, et saadaan tilaamamme ruuat ja voidaan vihdoin syödä jotain aamupalan jälkeen.
Myöhemmin suihkuun ja nukkumaan.
Toivottakaa onnee et huomenna päästään ilman suurempia ongelmia meidän host perheisiin, joohan? :)
keskiviikko 4. tammikuuta 2017
03-01-2017
Ei mua vieläkään oikeen jännittäny eikä pelottanu, oli vaan lähinnä semmonen tyhjä olo kaikesta. Kaikesta tutusta ja turvallisesta.
Alotettiin meidän matka Niiralasta kohti Helsinkiä jo aamuyöstä, käytiin mun isosisko Lappeenrannasta mukaan ja ajettiin yhden pysähdyksen kautta Helsinkiin. Oltiin pari tuntia ajoissa, ja kulutettiin ne ompussa shoppaillen ja mä söin "viimesen suomiateriani".
Puolenpäivän aikaan oltiin kentällä, myös mun serkku Kaisla tuli heipattaan mua tänne.
Lennon piti lähteä 14.10, niin että vaan heipatan ja sen jälkeen menen turvatarkastukset läpi. Mut toisin kävi. Aluks piti saada tietää 14.45 et mitä tapahtuu, ja seuraavan kerran 15.30. Lopunkaiken taululla näkyi et alotetaan lastaus 17.15.
Lastattiin kaikki sit kerralla, niin mä päätin jäädä odottaman jonon häntäpäätä ennenun liikuin yhtään koneen suuntaan. Tovin jos toisenkin siinä sai odotella, mutta lopunkaiken kaikki pääs bussikyydillä koneeseen. Kone itessään oli jokasta paikkaa myöten täynnä, kaikkialta. Mm mun käsimatkatavaralaukku+käsilaukku+takki oli siinä penkin/jalkojen alla, koska yläboksit oli niin täynnä. Mut ei se mitään. Matka alkoi sit vihdoin 18.15.
Lentomatka oli, miten sen nyt kuvailisi? Puuduttava.
Paikkarivit oli 2/4/2, ja tottakai mulla oli paikka siinä keskelläkeskellä. Ei siinä oikein saanu nukuttua, ei ollu mitään hyviä leffoja koneen näytöllä ja välin oli kylmä ja kuuma ja ei minkäänlaista hyvää asentoa. Muistui taas miksi itse aina valitsee sen ikkkuna-/nurkkapaikan. Mut tätä kärsittiin vajaa 9h ja sit oltiin NewYork:issa.
Lentokentällä etin ainakin ensimäisen vartin jostain ilmasta wifiä. Pienen epätoivosuuden jälkeen sain sen toimimaan (kiitos Dunkin' Donuts) ja ilmotin et mut voi tulla hakemaan. Suomen aikaa olin siis joskus 03.00aamutöstä perilä, mut täälä se oli 8-9(?). Lopunkaiken mun kyyti tuli 11pm aikaan ja täällä koululla olin ennen puoltayötä. Vielä piti ensimäiset paperit täyttää ennen nukkumaan pääsyä, mut täällä sitä nyt ollaan.
Oli todella pitkä päivä, ja niin tulee nää seuraavatkin olemaan, mut kyllä näistä selvitään! :)
Yks semmonen pieni juttu. Aamupala alkaa täällä seiskalta, ja 8 NAISTA JAKAA YHDEN KYLPPÄRIN. Siinä sitten kun kaikki haluaa käydä suihkussa, vessassa ja ehkä laittautua niin voin kertoo et se on jotain mistä en nauti.
Mut hei, kohta ensimäinen päivä vasta puolessa, niin kyllähän tämän jaksaa. See ya round😊
tiistai 3. tammikuuta 2017
Mitä tulen kaipaamaan Suomesta?
Tää lista on monelle varmasti ihan itsestäänselvyys, mut mä rupesin ajatteleen tätä asiaa kunnolla vasta nyt ensimäisen kerran. Monet mun läheisistä ja tutuista on kauhistellu sitä kuin mä tuun oleen poissa niin kauan, ja miten tuun oikeen pärjään ja eikö tuu ikävä. Oh well, voihan kaks vuotta kuulostaa toisen korvaan pahalta, mut musta se on hyvä idea.
Voisin ihan hyvin jatkaa reissaamista/AuPair:in hommia vaikka muualla euroopassa/Ausseissa jos niinkään, tämän etapin tultua päätökseensä, mut katsotaan nyt ensin mitä jenkit kertonee mulle.
Mutta siihen listaan:
1st: Perhettä ja sukua
Tää nyt on itsestäänselvyys ja sen takia se kuuluu listan ykköseks.
Äiti on mun ainainen tuki ja turva, olin sitten minkälainen tahasta. Hän hoitaa ja huolehtii mulle lähes kaiken, vaikka en ite sitä aina huomaa. Suurta rakkautta. Ja äidinrakkaudeks epäilemättä kutsutaan kans sitä, ettet oikeesti oo vihanen miulle vaikka oisin kuinka mustan listan mukaan välillä.
Isä on mun tuki ja turva, ja oman elämäni supermies. Voin puhua halutessani kaikesta ja kysellä juttuja ja koskaan hän ei jää sanattomaksi. Aina on apua, turvaa ja tukea löytynyt. Myöskin suurta rakautta.
Pikkusiskoa, oon tästä aijeminkin puhunut et kun asuin lapsuudenkodissa niin oltiin kun pahimmatkin riitapukarit, mut tän Jns-Tohmajärvi välin myötä meistä on tullu tosi läheiset. Puhutaan paljon ja hälle voin kertoa ne kaiken turhimatkin kuulumiset, mitäikinä. Suurta rakkautta temperamentisessä paketissa.
Isosisko. Jos tietäsitte, oisitte kaikki kateellisia miule. Hän on just sellai ko toivot isosiskon olevan. Jalat maassa ja järki pääässä -persoona. Ei puhuta niin usein, mut sillonkun puhutaan niin se on asiaa. Neuvoa ja opastusta tulee kysymättäkin, ihankon hän tietäisi muka sieltä kilometrien päästä miten mulla just nyt menee. Ja hänen miesystävänsäkin on kovin mukava tapaus. Yhdessä tai erikseen häntä ja heitä tulee ikävä.
Isovanhemat. Oon aikasemminkin sanonu et yleisesti, joka sunnuntai klo11 lounaalle. Plus usein kerran tai kaks käyn siellä jo viikolla. He asuu tossa ihan parin kilometrin säteellä, niin siellä tulee vietettyä aikaa. Kukanyt osais kieltäytyä mummun ruokapöydästä ja mummukerhon kuulumisten kuuntelusta? En mä ainakaan!
Hensingin perhe. Eli siis mun kummiperhe asuu siellä, ja olin sit käymässä helsingissä yksinäni tai perheen kans niin usein tuolta on majoitus löytynyt. Musta on ihanaa kuinka avoimesti ja omana itsesäni osaan tuolla jo olla, ja miten tästä mun tädistä on tullut mulle niin tärkeä. Häneltä saa vähän aikuisen näkökulmaa ja kokemusta askarruttaviin asioihin, joka on joskus enemmän kun tarpeen.
Serkut. Ja erityisesti Susanna niminen yksilö, joka on useasti täällä ja mun videoilla näynyt. Meillä on vähän ristiriitainen tausta, enkä oikein osaa vieläkään sanoa mitä mieltä olen meistä, mutta jokatapauksessa. Gonna miss ya all.
Broidi. Joka on siis mun paras kaveri Joensuusta. En oo koskaan julkassu hänen kuvaa tai nimeä täällä, mut sana broidi kuvastaa häntä aika hyvin. Hän jos kuka on joutunut kestämään ja paljon. Ja silti vaikka oisin kuinka kusipäinen ämmä niin hän jaksaa tilanteen laannuttua kysyä et mikä on ja käydäänkö syömässä. Sure hän seurustelee, joten chill out. Mut hän on ollut nää vuodet suurta rakkautta ja tukea ystävänä.
Linnea, viimeisempänä muttei vähäisimpänä mun prinsessa. Vajaata kolme vuotta hän kulki miuta matkassa, ja nyt hän on adoptoituna mun vanhempien luokse, kunnes joskus palaan ja asetun takas Suomeen. Hän ei ole kovin seurallinen yksilö, mut just sopiva mulle kaveriks. Vähän jotain elämää tänne mullekkin neljän seinän sisälle. Rakkautta.
2nd, Oma Vapaus
En tiedä miten osaisin kuvailla tätä tapreeks hyvin, mut tiettekö ko oot asunu 3.5vuotta yksin niin kyllähän se nyt vähän pelottaa ja ahdistaa muuttaa kuushenkiseen perheeseen viellä lisäksi. Oon ite saanu päättää millon oon kotona, mitä syön ja millon syön. Millon on vaatteita päällä ja miten paljon, millon pyykkaan ja käyn suihkussa ja kaikki on ollu fine.
Nyt pitäs yktäkkiä luoda itelle taas lasten koulun ja harrastusten mukaan aikataulu ja sen kanssa kaikki rutiinit. Plus asua ihan normaalisti osana perhettä.
Tuun ihan tosissaan kaipaamaan varmasti tätä omaa rauhaa- aikaa ja -tilaa.
3rd, Toinen koti vieressä
Jos mulla on sellanen fiilis et haluun mennä mun vanhempien luo, otan puhelimen kauniiseen käteen ja ilmotan et oon lähössä et ajan sinne tunnin. Ja tähänasti aina on ovet ollu auki ja peti valmiiks pedattuna.
Voisin ihan hyvin jatkaa reissaamista/AuPair:in hommia vaikka muualla euroopassa/Ausseissa jos niinkään, tämän etapin tultua päätökseensä, mut katsotaan nyt ensin mitä jenkit kertonee mulle.
Mutta siihen listaan:
1st: Perhettä ja sukua
Tää nyt on itsestäänselvyys ja sen takia se kuuluu listan ykköseks.
Äiti on mun ainainen tuki ja turva, olin sitten minkälainen tahasta. Hän hoitaa ja huolehtii mulle lähes kaiken, vaikka en ite sitä aina huomaa. Suurta rakkautta. Ja äidinrakkaudeks epäilemättä kutsutaan kans sitä, ettet oikeesti oo vihanen miulle vaikka oisin kuinka mustan listan mukaan välillä.
Isä on mun tuki ja turva, ja oman elämäni supermies. Voin puhua halutessani kaikesta ja kysellä juttuja ja koskaan hän ei jää sanattomaksi. Aina on apua, turvaa ja tukea löytynyt. Myöskin suurta rakautta.
Pikkusiskoa, oon tästä aijeminkin puhunut et kun asuin lapsuudenkodissa niin oltiin kun pahimmatkin riitapukarit, mut tän Jns-Tohmajärvi välin myötä meistä on tullu tosi läheiset. Puhutaan paljon ja hälle voin kertoa ne kaiken turhimatkin kuulumiset, mitäikinä. Suurta rakkautta temperamentisessä paketissa.
Isosisko. Jos tietäsitte, oisitte kaikki kateellisia miule. Hän on just sellai ko toivot isosiskon olevan. Jalat maassa ja järki pääässä -persoona. Ei puhuta niin usein, mut sillonkun puhutaan niin se on asiaa. Neuvoa ja opastusta tulee kysymättäkin, ihankon hän tietäisi muka sieltä kilometrien päästä miten mulla just nyt menee. Ja hänen miesystävänsäkin on kovin mukava tapaus. Yhdessä tai erikseen häntä ja heitä tulee ikävä.
Isovanhemat. Oon aikasemminkin sanonu et yleisesti, joka sunnuntai klo11 lounaalle. Plus usein kerran tai kaks käyn siellä jo viikolla. He asuu tossa ihan parin kilometrin säteellä, niin siellä tulee vietettyä aikaa. Kukanyt osais kieltäytyä mummun ruokapöydästä ja mummukerhon kuulumisten kuuntelusta? En mä ainakaan!
Hensingin perhe. Eli siis mun kummiperhe asuu siellä, ja olin sit käymässä helsingissä yksinäni tai perheen kans niin usein tuolta on majoitus löytynyt. Musta on ihanaa kuinka avoimesti ja omana itsesäni osaan tuolla jo olla, ja miten tästä mun tädistä on tullut mulle niin tärkeä. Häneltä saa vähän aikuisen näkökulmaa ja kokemusta askarruttaviin asioihin, joka on joskus enemmän kun tarpeen.
Serkut. Ja erityisesti Susanna niminen yksilö, joka on useasti täällä ja mun videoilla näynyt. Meillä on vähän ristiriitainen tausta, enkä oikein osaa vieläkään sanoa mitä mieltä olen meistä, mutta jokatapauksessa. Gonna miss ya all.
Broidi. Joka on siis mun paras kaveri Joensuusta. En oo koskaan julkassu hänen kuvaa tai nimeä täällä, mut sana broidi kuvastaa häntä aika hyvin. Hän jos kuka on joutunut kestämään ja paljon. Ja silti vaikka oisin kuinka kusipäinen ämmä niin hän jaksaa tilanteen laannuttua kysyä et mikä on ja käydäänkö syömässä. Sure hän seurustelee, joten chill out. Mut hän on ollut nää vuodet suurta rakkautta ja tukea ystävänä.
Linnea, viimeisempänä muttei vähäisimpänä mun prinsessa. Vajaata kolme vuotta hän kulki miuta matkassa, ja nyt hän on adoptoituna mun vanhempien luokse, kunnes joskus palaan ja asetun takas Suomeen. Hän ei ole kovin seurallinen yksilö, mut just sopiva mulle kaveriks. Vähän jotain elämää tänne mullekkin neljän seinän sisälle. Rakkautta.
2nd, Oma Vapaus
En tiedä miten osaisin kuvailla tätä tapreeks hyvin, mut tiettekö ko oot asunu 3.5vuotta yksin niin kyllähän se nyt vähän pelottaa ja ahdistaa muuttaa kuushenkiseen perheeseen viellä lisäksi. Oon ite saanu päättää millon oon kotona, mitä syön ja millon syön. Millon on vaatteita päällä ja miten paljon, millon pyykkaan ja käyn suihkussa ja kaikki on ollu fine.
Nyt pitäs yktäkkiä luoda itelle taas lasten koulun ja harrastusten mukaan aikataulu ja sen kanssa kaikki rutiinit. Plus asua ihan normaalisti osana perhettä.
Tuun ihan tosissaan kaipaamaan varmasti tätä omaa rauhaa- aikaa ja -tilaa.
3rd, Toinen koti vieressä
Jos mulla on sellanen fiilis et haluun mennä mun vanhempien luo, otan puhelimen kauniiseen käteen ja ilmotan et oon lähössä et ajan sinne tunnin. Ja tähänasti aina on ovet ollu auki ja peti valmiiks pedattuna.
Tai jos tulee joku onglmatinanne niin ne yleensä ratkee ihan soittamalla, tai sit jmpikumpi joustaa ja vaihtaa sijaintia tunnin verran.
Kohta mun on pärjättävä vaan skypellä, viesteillä ja puheluilla..
4rd, työpaikka ja työkaverit
4.5vuotta, tuttua ja turvallista burgerien pyörittelyä. Varmasti lapsien kiukkupäivinä tulee mieleen miten rentoa mun elämä oikeestaan Suomessa on ollut. Ja miten kotoisaksi tää työpaikka mun olon teki Joensuussa.
5th, Ruoka
Mummun karjalanpiirakat ja lihamureke.
Äidin kanapata-asia ja marjapuuro.
Isän tekenä lohikeitto ja aamupuuro.
Pikkusiskon smoothiet ja hänen wannabe piilossa olevat herkkuvarastot..
Isosiskon aina mitkälie uusien reseptien kokeilut.
Mun oma kotiruoka.
mustikkakiisseli, mannapuuro, riisipuuro, tumma ruisleipä, KultaKatriina tumapaahto kahvi mustana, soija-makaronilaatikko, avokadopasta, Fazerin maitosuklaa mustikoilla ja pirkan täytesuklaa jogurtti&mansikka.
6th, Suomenkieli
Ja se, että tuun aina ymmärretyks kun puhutaan samaa kieltä. Ainakin heti kun hidastan puhetapaani enkä puhu niin omalla murteella.
Enmä tähän hätään oikeen keksi muita.
Varmaan sit muutaman kuukauden jälkeen tulee lisää näitä Suomijuttuja mitä ikävöin, mitkä ei nyt vaan tuu mieleen. Joko koska ne on liian arkisia, tai sit en vaan nyt osaa ajatella järkevästi.
En osaa sanoo, mut mennään näillä! :)
4rd, työpaikka ja työkaverit
4.5vuotta, tuttua ja turvallista burgerien pyörittelyä. Varmasti lapsien kiukkupäivinä tulee mieleen miten rentoa mun elämä oikeestaan Suomessa on ollut. Ja miten kotoisaksi tää työpaikka mun olon teki Joensuussa.
5th, Ruoka
Mummun karjalanpiirakat ja lihamureke.
Äidin kanapata-asia ja marjapuuro.
Isän tekenä lohikeitto ja aamupuuro.
Pikkusiskon smoothiet ja hänen wannabe piilossa olevat herkkuvarastot..
Isosiskon aina mitkälie uusien reseptien kokeilut.
Mun oma kotiruoka.
mustikkakiisseli, mannapuuro, riisipuuro, tumma ruisleipä, KultaKatriina tumapaahto kahvi mustana, soija-makaronilaatikko, avokadopasta, Fazerin maitosuklaa mustikoilla ja pirkan täytesuklaa jogurtti&mansikka.
6th, Suomenkieli
Ja se, että tuun aina ymmärretyks kun puhutaan samaa kieltä. Ainakin heti kun hidastan puhetapaani enkä puhu niin omalla murteella.
Enmä tähän hätään oikeen keksi muita.
Varmaan sit muutaman kuukauden jälkeen tulee lisää näitä Suomijuttuja mitä ikävöin, mitkä ei nyt vaan tuu mieleen. Joko koska ne on liian arkisia, tai sit en vaan nyt osaa ajatella järkevästi.
En osaa sanoo, mut mennään näillä! :)
maanantai 2. tammikuuta 2017
Pakkauslista SOS
Tää tuntuu olevan monelle vaikein asia ikinä, ja itsekkin tätä paljon googletelleena aijon nyt laittaa oman listani tähän esille.
Kuulema paras tapa ois pakata kamaa mukaan kahdelle viikolle, ja that's it.
Kemikaaleja vaan matkapakkaukset, koska tuut kuitenkin ostaan useat viellä kohdemaasta, joten käytä kempsuista jäänyt tila vaikka Fazerin suklaalle.
Kans alusvaatteita mukaan x miljoona. Vaikka ne VS alusvaatteet kuinka puhuttelee kohdemaassa, niin pyykkikone pyörähtää käyntiin heti kun puhtaiden alusvaatteiden tilanne näyttää loppumisen merkkejä.
Ja muistakaa (varsinkin AuPair:it), että välttämättä et halua lasten kanssa touhuta niissä kireissä pillifarkuissa ja siinä glitter topissa, et varatkaa mukaan ees jonkunverran niitä ihan kotivaatteita!
Ja älä pakkaa mukaan mitään mitä et suomessa pariin viime kuukateen käyttäny.
Jos et oo käyttäny sitä Suomessa, niin et tuu käyttään ulkomaillakaan!
Ja pakkaa kans jo vähän ajatellen takastuloa. Otat vaan yhden matkalaukullisen tavaraa mukaan, piste. Ja mielellään vajaana.
Tuut kuitenkin ostaan juttui kohdemaasta ja nekin haluut varmasti sit takas kotisuomeen, right?
Niin ja mun lähtö tosissaan on(/oli) Tammikuussa sinne talveen, et pakkasin sen mukaan!
Ja kans ajattelin ostavani paljon kohdemaasta (mm.kenkiä) joten sais laukkuun siten enemän tilaa!
Lets go:
Matkalaukkuun:
HOX: lentolaukkuun, minkä vien lentokoneeseen otan mukaan kempsut sekä muutaman vaihtovaateparin. Jos sattuu niin ikävästi et matkalaukku ei tuu mun kans samaa matkaa heti kentälle, niin on kaikki heti tarvittavat asiat ainakin mukana!
- alusvaatteet X kaikki mitä omistan
(alushousut,rintaliivit, sukkahousut ja sukat. Sukissa kannattaa keräillä yksvärisiä niin koskaan ei oo parittomia ;)
- perus toppeja X monta (itsehän omistan 3, et mennään niillä.)
- perus t-paitoja x monta (3, kaikki mitä omistan)
- housuja
2x mukavat housut
2x juoksuhousut
- neuleet ja pitkähihaset, molempia kahet
- yks kauluspaita
- mekkoja, niin että perhejuhliin/illanistujaisiin on sopivaa ja sit bile-/juhlamekkoa jos kokee tarpeekkiseks
2x arkimekkoa
2xjulhlamekkoa
-hameita x lempparis! Itellä lähti kaks mukaan
-kengät. Laitan itse kevyet talvikengät (ei villasukkaa) jalkaan, et toimii sit keväällä viellä ja pakkaan laukkuun reinot joihin mahtuu villasukka koska niistä en vaan luovu!
-nahkatakki + kevyttakki
- Läppäri + johdot ja hiiri
- langattomat kuulokkeet + laturi
Kempsut: (matkakokoset) Hoitoaine, kasvojenpuhdistusaine, kasvorasva ja vartalorasva.
Dödö ja hajuvesi.
Kuulema paras tapa ois pakata kamaa mukaan kahdelle viikolle, ja that's it.
Kemikaaleja vaan matkapakkaukset, koska tuut kuitenkin ostaan useat viellä kohdemaasta, joten käytä kempsuista jäänyt tila vaikka Fazerin suklaalle.
Kans alusvaatteita mukaan x miljoona. Vaikka ne VS alusvaatteet kuinka puhuttelee kohdemaassa, niin pyykkikone pyörähtää käyntiin heti kun puhtaiden alusvaatteiden tilanne näyttää loppumisen merkkejä.
Ja muistakaa (varsinkin AuPair:it), että välttämättä et halua lasten kanssa touhuta niissä kireissä pillifarkuissa ja siinä glitter topissa, et varatkaa mukaan ees jonkunverran niitä ihan kotivaatteita!
Ja älä pakkaa mukaan mitään mitä et suomessa pariin viime kuukateen käyttäny.
Jos et oo käyttäny sitä Suomessa, niin et tuu käyttään ulkomaillakaan!
Ja pakkaa kans jo vähän ajatellen takastuloa. Otat vaan yhden matkalaukullisen tavaraa mukaan, piste. Ja mielellään vajaana.
Tuut kuitenkin ostaan juttui kohdemaasta ja nekin haluut varmasti sit takas kotisuomeen, right?
Niin ja mun lähtö tosissaan on(/oli) Tammikuussa sinne talveen, et pakkasin sen mukaan!
Ja kans ajattelin ostavani paljon kohdemaasta (mm.kenkiä) joten sais laukkuun siten enemän tilaa!
Lets go:
Matkalaukkuun:
HOX: lentolaukkuun, minkä vien lentokoneeseen otan mukaan kempsut sekä muutaman vaihtovaateparin. Jos sattuu niin ikävästi et matkalaukku ei tuu mun kans samaa matkaa heti kentälle, niin on kaikki heti tarvittavat asiat ainakin mukana!
- alusvaatteet X kaikki mitä omistan
(alushousut,rintaliivit, sukkahousut ja sukat. Sukissa kannattaa keräillä yksvärisiä niin koskaan ei oo parittomia ;)
- perus toppeja X monta (itsehän omistan 3, et mennään niillä.)
- perus t-paitoja x monta (3, kaikki mitä omistan)
- housuja
2x mukavat housut
2x juoksuhousut
- neuleet ja pitkähihaset, molempia kahet
- yks kauluspaita
- mekkoja, niin että perhejuhliin/illanistujaisiin on sopivaa ja sit bile-/juhlamekkoa jos kokee tarpeekkiseks
2x arkimekkoa
2xjulhlamekkoa
-hameita x lempparis! Itellä lähti kaks mukaan
-kengät. Laitan itse kevyet talvikengät (ei villasukkaa) jalkaan, et toimii sit keväällä viellä ja pakkaan laukkuun reinot joihin mahtuu villasukka koska niistä en vaan luovu!
-nahkatakki + kevyttakki
- Läppäri + johdot ja hiiri
- langattomat kuulokkeet + laturi
Kempsut: (matkakokoset) Hoitoaine, kasvojenpuhdistusaine, kasvorasva ja vartalorasva.
Dödö ja hajuvesi.
Meikit
Tuliaiset:
- Tatu&Patu Suomikirja "this is finland" (englanniksi)
- Jenkki purkkaa x4
- "Muutama" Fazer suklaa
- Muumi pyyhe (x6, kaikille perheenjäsenille)
- Muumimukit (x6, kaikille perheenjäsenille)
Käsilaukkuun:
- passi&viisumi
- lentolippu
- kukkaro (jossa vähän käteistä, ajokortti, kansainvälinen ajokortti ja pankkikortti)
CulruralCare: Sevis- kuitti & DC-kaavake
TravelKit+muut paperit
- adabteri
- lista tärkeistä osotteista ja puh.nroista
- puhelin, iPad + johdot
- nappikuulokkeet
- go to -meikit
- muutama puhistusliina
- Tatu&Patu Suomikirja "this is finland" (englanniksi)
- Jenkki purkkaa x4
- "Muutama" Fazer suklaa
- Muumi pyyhe (x6, kaikille perheenjäsenille)
- Muumimukit (x6, kaikille perheenjäsenille)
Käsilaukkuun:
- passi&viisumi
- lentolippu
- kukkaro (jossa vähän käteistä, ajokortti, kansainvälinen ajokortti ja pankkikortti)
CulruralCare: Sevis- kuitti & DC-kaavake
TravelKit+muut paperit
- adabteri
- lista tärkeistä osotteista ja puh.nroista
- puhelin, iPad + johdot
- nappikuulokkeet
- go to -meikit
- muutama puhistusliina
- kamera x2
- käsirasva+huulirasva
- pieni ensiapuloota
- menkka-asiat
- vihko ja kalenteri
Siinäpä ne.
Ja voin tunnustaa et vaan tunkemalla oisin saanu mahtumaan nää kaikki mun yhteen ruumaan menevään matkalaukkuun, mut toi lentolaukku pelasti nyt vähän.
Katotaan miten onnistuin, ja miten tuun takasi.
- vihko ja kalenteri
Siinäpä ne.
Ja voin tunnustaa et vaan tunkemalla oisin saanu mahtumaan nää kaikki mun yhteen ruumaan menevään matkalaukkuun, mut toi lentolaukku pelasti nyt vähän.
Katotaan miten onnistuin, ja miten tuun takasi.
sunnuntai 1. tammikuuta 2017
Dear mates here in Finland
Mä tiedän parin mun ystävän ja kaverin lukevan tätä, ja mulla on jääny paljon juttuja sanomatta.. Tässä nyt vähän yhteisesti kaikille.
Mä vaan oon oppinnu aika säästeliääks ihmiseks, ja en sit jotenkin osaa tai halua kuluttaa rahaa samallatavalla kun muut.
Mä en juokse baareissa, saatikka sitten kaupungilla shoppailemassa. Ei vaan oo mun ykkösjuttu.
Mä en myöskään oo hyvä pitämään yhteyttä ja siitä oon kaikille mun kavereille sanonukkin, ja he sen jo tietää. Vaikka mä oon somessa lähes 24/7 niin se, että laittasin viestiä ja kysysin kahville niin vaatii multa jotenkin tosi paljon. Joskus en vapapäivinä muista ja joskus en vaan tajua laittaa viestiä.
Mut mä oon lähes aina kuitenkin tavattavissa, vastaan kun nään et mua on yritetty tavottaa. Harvemin vaan ite oon se joka kyselee toisen perään.
2nd, olin mä miten kauan poissa Suomesta tahansa, niin mun unelmissa mun elämä ei jatkus Joensuun akselilla. Helsinki ois mun ykkäsvalinta ja Tampere tulee toisena.
Mä saan nyt mahdollisuuden alottaa ihan puhtaalta pöydältä, kun muutan yksin paikkaan jossa kukaan ei oikeesti tunne mua. Hirveesti toivosin semmosta alkua myös, kunhan Suomeen taas kotiudun. Mut elämä kuljettaa, ja katsotaan mitä sit tapahtuu kun tosissaan tulen takas, mut aina saa unelmoida.
3rd, mun on vaan niin helppo lähteä.
Faktahan on et mulla on kaks ystävää joensuussa ja sit muutama kaveri plus entinen duuniporukka. Helsingissä mulla on mun serkku susanna ja sit tuttuja + duunipurukka. Serkut on mulle kans kun kavereita, ja sit on mun perhe.
As I told you, mun on helppo lähteä.
Mulla ei oo sitä isoa kaveriporukkaa täällä, eikä miesystävää.
Mut tääkin on ihan mun oma valinta, mä viihdyn mieluumin yksin kun porukassa. Mut katsotaan muuttuuko mun tavat ulkomailla..
Mulla ei oo ketään kelle sanoa jäähyväisiä. Mä vaan tiedän et tuun näkeen kaikkia mun ystäviä vielä jatkossa niin mulla ei oo mitään hätää.
Voin kertoo, et vaikka en ehkä oo se helpoin luonne tututstua ja olla niin on se aina ajoittain wörttii. Vaikka mä en aina käy ihan täydellä teholla, niin kyllä tuolla päässä kokoajan jotain pyörii. Oli ne sitten sahanpuruja tai ihan fiksujakin juttuja.
Sanon nyt heipat suomelle määrittämättömäksi ajaksi, ja mennään niillä.
Kiitos hirveesti kaikille Suomi-ihmisille, ja lupaan et nähdään vielä ja et oon tavattavissa. Palaan parempana versiona takas :)
Dear Kuurnankadun McDonald's
Nämä neljä ja puolivuotta oli täynnä tuskaa, verta, hikeä, kyyneliä ja paljon rakkautta.
(Kuvat on during mun mäkkiura, enjoy :'D)
Ja tiedän et liikuun vaaravyöhykkeellä kun puhun somessa mun työpaikasta mut nää on kaikki mun omia mielipitei ja ajatuksia, joten ei ketään mielensäpahottajia tänne, okei?
Viimeinkin voin hyvillä mielin sanoa, et tän mäkkitytön ura on ainakin hetkeks kuollut ja kuopattu täällä kuurnankadulla.
Ei enää vuosiin (jos kaikki menee hyvin) euronjuustoja, vääriä happymeal leluja, epätietoisuutta siitä mitkä olikaan ne perhekerhon edut ja hupsis gluteeniton sämpylä on loppu. Ei enää kavereilta kuittailua siitä kuinka mäkkärin lemut on keittiöstä pinttynyt miuhun.
Ei myöskään enää kenenkään kauhisteluja mun lukuisista palovammoista ja ihottumista mitä tuolta keräilin itselleni.
En varmaan ikinä unohda miten BikMac tehdään, tai mitkä on meidän dippivaihtoehdot, mutta ihanaa, että se ei enää ole mun jokapäiväistä arkea!
Myös duunikaverei helpottaa se et enää ei mistään kuulu "oho, hupsis" ja mä oon siellä tuhonnut jotain. Eisiinä, pystyn myöntään et olin hyvä työntekijä mut oh my aina ei menny niin puhtaasti.
Näihin vuosiin on tosissaan mahtunut paljon, ja avaan teille niistä nyt murto-osan.
Tää työpaikka ja työporukka on kasvattanu mua ihmisenä niin paljon.
Kaikella rakkaudella, mut he on kans edesauttanut miuta tekemään muitakin suunnitelmia kun olla täällä töissä. Siks mä nyt lähdenkin näkemään maailmaa vähän toiselta puolelta.
Jos puhutaan vähän mitä tää työpaikka on ottanut ja antanut.
Ensinnäkin, mä en osannut puhua (okei, osasin puhua mut mua pysty kuvaan kolmella samanalla: ujo, hiljanen ja ahkera) kun aloitin mun uran 8lk tet- viikolla , josta se on nyt jatkunut mun leipätyöks. Jotenkin tuolla sit tuli keräiltyä itteeni, ja pari vuotta siihen meni ennenkun uskalsin ja osasin sanoa oman mielipiteeni asioihin. Siihen tarvittiin kans yks kesä töitä Helsingin mäkissä, mut kaikki on nyt vaan paremin.
Osa on edelleen sitä mieltä ,että olin paljon mukavampi sillon ekoina vuosina kun moikkasin vaan töihin tullessa ja sieltä lähtiessä, tein kaiken mitä pyydettiin ja siinä se. Ite tykkään enemän tästä äänekkäästä ja asennetta omaavasta minästä.
Että ei oltas vaan siellä pinkissä pumpulissa niin on tottakai ollut kans niitä päiviä kun ne juustohampparit ja happymeal tilaukset ja ne lukuset hampparit ilman suolakurkkua ei yhtään kiinnostais, mut silti voin sanoo et viihnyin tuolla oikeestaan tosi hyvin. Eikai muuten tuolla vuosia ois tullu vietettyyn.
Tietty paljon epäkohtia on, ja niistä varmasi kaikki mun kans yökkövuoroja tehneet tietää :')
Sure, kun jonot on oville asti, se gluteiniton hamppari paukkuu reilusti yli palveluaikojen, lähimmät ranskalaiset on takapakkasessa, salista on ketsuppi loppu, limpparit on joltain kaatunut sinne lattialle ja niistä nelkun nugeteista yks tippuu lattialle niin ei siinä auta vaikka kaikki työkaverit ois tsemppaamassa. Kyllä se kovemmillakin hermoilla vituttaa, mut aina kaikesta ollaan vaan selvitty, tavalla tai toisella.
Tiedän et Mäkkäri on varmasti aika harvan unelmaduuni, mut tää työporukka on edesauttanut mun viihtymistä. Mulla on kans se etuoikeus et olin tosi pitkään se nuorin työntekiä siellä ja siis se etuoikeuksien määrä! ;'D You wish.
Ja oon kans sitämieltä et kaikkien nuorien pitäs olla hetki tekeen vuorotyötä sekä asiakaspalvelutyötä, niin porukka tietäs millasta se oikeesti on. En ees alota kirjottaan aiheesta. Jos aina ei oo naama ko hangonkeksillä, niin siihen ehkä on joku selitys vaikka sitä ei sais ulospäin näyttää, I know. Itellä se kans usein johtu ihan työtahdista ja omasta ahneudesta mut hei, kokeilkaa ite.
Mun mäkkiura on vihdoin ohi, mut jos ja kun joskus viellä asetun jonnekin päin Suomea, niin eiköhän mäkkäri tule taas oleen se paikka mistä ensimäisenä sen leivän pöytään saan, kunnes tsemiin itseni kouluun.
Katja, tiedän et luet tän kuitenkin niin voin kertoo et on jo ikävä!
(Kuvat on during mun mäkkiura, enjoy :'D)
Ja tiedän et liikuun vaaravyöhykkeellä kun puhun somessa mun työpaikasta mut nää on kaikki mun omia mielipitei ja ajatuksia, joten ei ketään mielensäpahottajia tänne, okei?
Viimeinkin voin hyvillä mielin sanoa, et tän mäkkitytön ura on ainakin hetkeks kuollut ja kuopattu täällä kuurnankadulla.
Ei enää vuosiin (jos kaikki menee hyvin) euronjuustoja, vääriä happymeal leluja, epätietoisuutta siitä mitkä olikaan ne perhekerhon edut ja hupsis gluteeniton sämpylä on loppu. Ei enää kavereilta kuittailua siitä kuinka mäkkärin lemut on keittiöstä pinttynyt miuhun.
Ei myöskään enää kenenkään kauhisteluja mun lukuisista palovammoista ja ihottumista mitä tuolta keräilin itselleni.
Myös duunikaverei helpottaa se et enää ei mistään kuulu "oho, hupsis" ja mä oon siellä tuhonnut jotain. Eisiinä, pystyn myöntään et olin hyvä työntekijä mut oh my aina ei menny niin puhtaasti.
Näihin vuosiin on tosissaan mahtunut paljon, ja avaan teille niistä nyt murto-osan.
Tää työpaikka ja työporukka on kasvattanu mua ihmisenä niin paljon.
Kaikella rakkaudella, mut he on kans edesauttanut miuta tekemään muitakin suunnitelmia kun olla täällä töissä. Siks mä nyt lähdenkin näkemään maailmaa vähän toiselta puolelta.
Jos puhutaan vähän mitä tää työpaikka on ottanut ja antanut.
Ensinnäkin, mä en osannut puhua (okei, osasin puhua mut mua pysty kuvaan kolmella samanalla: ujo, hiljanen ja ahkera) kun aloitin mun uran 8lk tet- viikolla , josta se on nyt jatkunut mun leipätyöks. Jotenkin tuolla sit tuli keräiltyä itteeni, ja pari vuotta siihen meni ennenkun uskalsin ja osasin sanoa oman mielipiteeni asioihin. Siihen tarvittiin kans yks kesä töitä Helsingin mäkissä, mut kaikki on nyt vaan paremin.
Osa on edelleen sitä mieltä ,että olin paljon mukavampi sillon ekoina vuosina kun moikkasin vaan töihin tullessa ja sieltä lähtiessä, tein kaiken mitä pyydettiin ja siinä se. Ite tykkään enemän tästä äänekkäästä ja asennetta omaavasta minästä.
Että ei oltas vaan siellä pinkissä pumpulissa niin on tottakai ollut kans niitä päiviä kun ne juustohampparit ja happymeal tilaukset ja ne lukuset hampparit ilman suolakurkkua ei yhtään kiinnostais, mut silti voin sanoo et viihnyin tuolla oikeestaan tosi hyvin. Eikai muuten tuolla vuosia ois tullu vietettyyn.
Tietty paljon epäkohtia on, ja niistä varmasi kaikki mun kans yökkövuoroja tehneet tietää :')
Sure, kun jonot on oville asti, se gluteiniton hamppari paukkuu reilusti yli palveluaikojen, lähimmät ranskalaiset on takapakkasessa, salista on ketsuppi loppu, limpparit on joltain kaatunut sinne lattialle ja niistä nelkun nugeteista yks tippuu lattialle niin ei siinä auta vaikka kaikki työkaverit ois tsemppaamassa. Kyllä se kovemmillakin hermoilla vituttaa, mut aina kaikesta ollaan vaan selvitty, tavalla tai toisella.
Katja, tiedän et luet tän kuitenkin niin voin kertoo et on jo ikävä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)