Dear Kuurnankadun McDonald's

Nämä neljä ja puolivuotta oli täynnä tuskaa, verta, hikeä, kyyneliä ja paljon rakkautta.
(Kuvat on during mun mäkkiura, enjoy :'D)

Ja tiedän et liikuun vaaravyöhykkeellä kun puhun somessa mun työpaikasta mut nää on kaikki mun omia mielipitei ja ajatuksia, joten ei ketään mielensäpahottajia tänne, okei?

Viimeinkin voin hyvillä mielin sanoa, et tän mäkkitytön ura on ainakin hetkeks kuollut ja kuopattu täällä kuurnankadulla.
Ei enää vuosiin (jos kaikki menee hyvin) euronjuustoja, vääriä happymeal leluja, epätietoisuutta siitä mitkä olikaan ne perhekerhon edut ja hupsis gluteeniton sämpylä on loppu. Ei enää kavereilta kuittailua siitä kuinka mäkkärin lemut on keittiöstä pinttynyt miuhun.
Ei myöskään enää kenenkään kauhisteluja mun lukuisista palovammoista ja ihottumista mitä tuolta keräilin itselleni.

En varmaan ikinä unohda miten BikMac tehdään, tai mitkä on meidän dippivaihtoehdot, mutta ihanaa, että se ei enää ole mun jokapäiväistä arkea!
Myös duunikaverei helpottaa se et enää ei mistään kuulu "oho, hupsis" ja mä oon siellä tuhonnut jotain. Eisiinä, pystyn myöntään et olin hyvä työntekijä mut oh my aina ei menny niin puhtaasti.

Näihin vuosiin on tosissaan mahtunut paljon, ja avaan teille niistä nyt murto-osan.
Tää työpaikka ja työporukka on kasvattanu mua ihmisenä niin paljon.
Kaikella rakkaudella, mut he on kans edesauttanut miuta tekemään muitakin suunnitelmia kun olla täällä töissä. Siks mä nyt lähdenkin näkemään maailmaa vähän toiselta puolelta.

Jos puhutaan vähän mitä tää työpaikka on ottanut ja antanut.

Ensinnäkin, mä en osannut puhua (okei, osasin puhua mut mua pysty kuvaan kolmella samanalla: ujo, hiljanen ja ahkera) kun aloitin mun uran 8lk tet- viikolla , josta se on nyt jatkunut mun leipätyöks. Jotenkin tuolla sit tuli keräiltyä itteeni, ja pari vuotta siihen meni ennenkun uskalsin ja osasin sanoa oman mielipiteeni asioihin. Siihen tarvittiin kans yks kesä töitä Helsingin mäkissä, mut kaikki on nyt vaan paremin.

Osa on edelleen sitä mieltä ,että olin paljon mukavampi sillon ekoina vuosina kun moikkasin vaan töihin tullessa ja sieltä lähtiessä, tein kaiken mitä pyydettiin ja siinä se. Ite tykkään enemän tästä äänekkäästä ja asennetta omaavasta minästä.

Että ei oltas vaan siellä pinkissä pumpulissa niin on tottakai ollut kans niitä päiviä kun ne juustohampparit ja happymeal tilaukset ja ne lukuset hampparit ilman suolakurkkua ei yhtään kiinnostais, mut silti voin sanoo et viihnyin tuolla oikeestaan tosi hyvin. Eikai muuten tuolla vuosia ois tullu vietettyyn.
Tietty paljon epäkohtia on, ja niistä varmasi kaikki mun kans yökkövuoroja tehneet tietää :')

Sure, kun jonot on oville asti, se gluteiniton hamppari paukkuu reilusti yli palveluaikojen, lähimmät ranskalaiset on takapakkasessa, salista on ketsuppi loppu, limpparit on joltain kaatunut sinne lattialle ja niistä nelkun nugeteista yks tippuu lattialle niin ei siinä auta vaikka kaikki työkaverit ois tsemppaamassa. Kyllä se kovemmillakin hermoilla vituttaa, mut aina kaikesta ollaan vaan selvitty, tavalla tai toisella.

Tiedän et Mäkkäri on varmasti aika harvan unelmaduuni, mut tää työporukka on edesauttanut mun viihtymistä. Mulla on kans se etuoikeus et olin tosi pitkään se nuorin työntekiä siellä ja siis se etuoikeuksien määrä! ;'D You wish.

Ja oon kans sitämieltä et kaikkien nuorien pitäs olla hetki tekeen vuorotyötä sekä asiakaspalvelutyötä, niin porukka tietäs millasta se oikeesti on. En ees alota kirjottaan aiheesta. Jos aina ei oo naama ko hangonkeksillä, niin siihen ehkä on joku selitys vaikka sitä ei sais ulospäin näyttää, I know. Itellä se kans usein johtu ihan työtahdista ja omasta ahneudesta mut hei, kokeilkaa ite.

Mun mäkkiura on vihdoin ohi, mut jos ja kun joskus viellä asetun jonnekin päin Suomea, niin eiköhän mäkkäri tule taas oleen se paikka mistä ensimäisenä sen leivän pöytään saan, kunnes tsemiin itseni kouluun.

Katja, tiedän et luet tän kuitenkin niin voin kertoo et on jo ikävä!