Mun Suomiläheiset on varmasti korviaan myöten täynnä mun viimeaikasia juttuja, koska ne on aika ykstoikkosta kuunneltavaa varmasti. That's why päätin teidätkin kuormittaa sillä tiedolla!
En halua valehdella ja sanoa et
"oon muuttunu tässä kuukauden sisään niin paljon".
En mä oo mihinkään muuttunu, mun kiinnostuksen kohteet on vaan muuttunu aika paljon.
Ennen kun mulle oli varmistunut host perhe jenkeistä, mä koitin ihan tosi kovasti keksiä itselleni syytä jäädä Joensuuhun, et mä haluaisin olla täällä.
Mä deittailin sillon mun mittapuulla paljon jätkiä, joka tarkottaa kesän sisään useampaa kun yhtä miestä. Kenenkään kans ei kuitenkaan toiminut ja joo sillon se harmitti mut nyt oon ihan tyytyväinen siihen. Ei heistä kukaan ois mun matkassa kestänyt.
Jälkiviisaus on parasta.
Olin kans duunissa avoimempi, mietin asioita realistisesti ja juttelin ihmisille. Mulle on jo jonkun aikaa sanottu siitä et opin puhumaan tossa vuosi sitten, ja nyt kun kovasti halusin löytää syyn jäädä joensuuhun mä oikeasti juttelin mun työkavereille ja halusin heistä kavereita tai u know jotain kelle kertoa kuulumisia..
Miettisin myös paljon mun perhettä täällä, ja sitä kuinka paljon he on miuta auttanut, ylipäätään kaikessa. Ehkä mun ois kans aika maksaa vähän takasin, ja auttaa heitä mun vapaapäivinä. Ei se multa paljoa ois pois.
Juttelin kans muutamille vanhoille tutuille, ja nyt kovasti mietin yrittäsinkö saada meidän yläasteen tyttöporukkaa kasaan vielä kerran. Ei läksiäisinä mulle (niinkun vois luulla) vaan silleen jälleennäkemisenä. Siitä on kuitenkin 3.5v kun oon kunnolla ollut sen porukan kanssa.
Mut mikään näistä yllämainituista ei merkannut enää hetkeen mitään, kun mulle varmistui se hostperhe.
Monet kyseli multa kesän jälkeen et mites se AuPair -asia, oonko vielä menossa ja en osannu vastata.
Olin niin kateissa itseni kanssa.
Monet kyseli et missä koulussa oon, mihin kouluihin tuun hakemaan, meenkö inttiin niinku oon haaveillu ja mikä musta tulee isona? Mua ahisti ihan hirveesti kaikki noi kysymykset.
Mulla oli ala-asteesta asti ollut valmis suunnitelma mun elämälle, ja yhtäkkiä tuntu siltä et mikään osa siitä ei enää tunnu miltään, Mikään ei tuu onnistumaan mitä oon miettiny.
Ei jenkkejä ja AuPair-asiaa, ei inttiä, ei koulua eikä Helsinkiä ja perhettä nuorena.
Nyt mun olo on helpottunut ja onnellinen kun saan sanoa ihmisille et mä lähden heti ensvuoden alussa. Ja siihen tää blogikin tulee paljon painottumaan, ja oikeestaa mun kaikki sosiaalinen media, ja oikeestaan koko mun elämä.
Musta on surullista myöntää, mut mulla ei oo täällä mitään mikä mua pitäs.
Älkää nyt käsittäkö väärin, mulla on muutama ystävä Joensuussa, muutama Helsingissä ja sit mulla on perhe&sukulaiset. Plus mun kohdalla duuni on kans isossa osassa.
Mä en oo onneton tai yksinäinen, älkää käsittäkö väärin.
Mulla vaan ei oo sellasta isoa kaveriporukkaa ympärillä, niinkun monella muulla on.
Se on asia mistä oon eniten innoissani tän Jenkkeihin muuton kans. Saan (toivottavasti) uuden ihanan lähipiirin sieltä!
Kaikissa duunipaikoissa ja harkoissa mitä oon tehny, niin mun sosiaalisia taitoja on kehuttu. Siis olenhan mä nyt luonteeltani aika ujo uusien ihmisten kanssa, mut silti oon saanu niistä skilsseistä kehuja. Siks mä välillä mietin, et miks mulla ei sit oo sitä porukkaa ympärillä?
Niinkun kaikissa "mitä pakata lomalle mukaan" sanotaan:
jos et ole käyttänyt sitä kotona, et tule käyttämään sitä reissussakaan. Tää on ehkä mun pelko reissua kohtaan.
Kun mulla ei oo ollut paljoa ystäviä suomessa, pystynkö luomaan ystäväsuhteita ulkomaillakaan?
Mä ihan hirveesti toivon et pystysin.
Samalla mulla on paha olo osaa Suomikavereita kohtaan.
En mä tule järjestämään mitään "läksiäisjuhlia", koska kenelle pitäisin ne?
Musta on paljon helpompi vaan muuttaa pois ja aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.
Tietty sit joskus kun tuun takas, niin ollaanko mua lentokentällä vastassa? I don't know.
Oon pärjänny hyvin tällä mun pienellä kaveripiirillä, vaikka oonkin aina se joka ei osaa pitää yhteyttä niin ei mua silleen pelota mennä.
Tai tulla takas.
Mun pitää sit vaan sopeutua tilanteeseen.
Postauksen pointti oli et mun päässä pyörii nyt vaan se muutto Jenkkeihin, en osaa ajatella kunnolla mitään muuta.
Tää on ehkä vähän itsekästä, mut oh ainakin nyt tiedän mitä teen seuraavan vuoden ainakin.
Kun mä oon sellanen ihminen joka suunnittelee
kaiken niin en usko, et kukaan pystyy samaistuun siihen kuinka kateissa olin koko kesän ja kuinka helpottavaa on nyt tietää omasta elämästään ees hetki eteenpäin.
Sure, voi olla et murran jalkani tai mut lähetetään kotiin jostain syystä X kuukauden AuPair uran jälkeen, mut ne on sit myöhempiä murheita.
En tiedä oliko tässä postauksessa mitään
punaista lankaa, mut nostatti vaan paljon fiiliksiä pintaan kun tässä parin päivän sisällä oon katellut paljon AuPair ja vaihtari -blogeja.
Näillä mennään,
anteeks mun itsekkyys mut en usko et ihmiset ees odottaa multa enempää.
Teen töitä nyt suomessa,
nään kavereita niin paljon kun mahdollista,
vietän aikaa perheen ja sukulaisen kans
ja sit mä vaan lähden.
Ja toivottavasti joskus tuun takas kera ihanien muistojen ja kasvaneen minä itseni kanssa.
